Ledge on paikka koskessa, johon ei pidä joutua – 20.7.

Thunderstorm in the mountains. Better wait & see on the solid ground. I was a little worried about our canoe. If the wind gets bad, it may blow it down the river. OK, it was fully loaded.

Perjantaiaamu 20.7.

Aamusateen pisarat teltan kattoon voisi laskea. Pieni ripaus, jonka navakka etelätuuli kuivaa hetkessä. Etelätuuli puhaltaa vuorilta tänne laaksoon. Teltan sivutaskussa ollut kelloni näyttää 22 astetta. Eka lämmin aamu.

Laurikin herää ja toivoo sammalpohjaa nukkualustaksi. Nämä kivikot ja ohut alusta eivät tunnu tekevän hyvää rasittuneelle kropalle. Oli minullakin illala nivelet kipeänä keskiviikon ja torstain kiipeilyistä.

Perjantai 20.7.

Pisin päivä tähän mennessä, 37 km. Joen piti rauhoittua, kun olemme jo reilusti vuoriston ulkopuolella, mutta kattia kans.

Vettä on paljon ja se viilettää aivan liian lujaa. Pystysuorien kallioiden mutkiin muodostuu ruotsinlaivan potkuriviran kaltaisia isoja pystypyörteitä (boils). Vesi kiehuu ja nousee jopa puoli metriä ympäröivän veden yläpuolelle. Silti pyörteeseen on pakko meloa. Kallion vieressä kuohaa vielä hurjemmin. Yleensä puolen kierroksen jälkeen saamme kanootin raivoisalla melonnalla pois pyörteestä.

Muutama kilometri lähtömme jälkeen tulee vastaamme yllättäen se paljon puhuttu Ledge. Joki kapenee ehkä kymmeneen metriin, vasemmalla on liki yli koko joen ulottuva kynnys, jossa vesi möyryää hurjana. Oikeassa rannassa pieni lohkareinen kallio. Kummallekaan rannalle ennen kuohaa ei pysty rantautumaan.

Meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysähtyä. Ohjaan ihan oikeaan rantaan, nopeutemme on yli 14 km/t.
”Ajan kalliolle!” huudan Laurille. Tähtään oikean rannan parin lohkareen väliin. Uskon nopeutemme ja liike-energiamme riittävän, että nousemme kokonaan kalliolle ja pysähdymme. Totaali paniikkiratkaisu – kuohaan emme saa joutua.

Kivien kohdalla Lauri vääntää keulan takaisin virtaan. Liu-umme ulommaisen kiven päälle, se pudottaa nopeuttamme ja livahdamme hallitusti ledgen ohi. Tilaa manööverille on tasan kanootin leveys.
Ledgen jälkeen on pitkä rivi parimetrisiä seisovia aaltoja. Viiletämme niistäkin rantaa hipoen ohi.
Oli reissun täpärin tilanne.

Iltapäivällä ajan huolimattomasti kahden virran yhtymäkohtaan ja tässä voi rehellisesti sanoa, että vakaa kanoottimme pelastaa tilanteen. Horjahdamme, mutta virta ei silti nappaa pahasti kanoottiin.

On vaativa reissu. Sateet ovat lisänneet joen virtaamaa ja se on vaarallisen kovaa. Täällä alempana isot vesimassat ja virran irtirepimät täysikasvuiset puut lisäävät haastetta. Vettä on paikoin niin paljon, että keskellä muuten sileää virtaa alkaa muodostua kohtalaisia aaltoja kuin tyhjästä. Virran gradientti alkaa jo pienetä niin, että sen huomaa. Paljo vesi pitää matkaamisen edelleen täysipainoisena koskimelontana.

Päivän finaali on ukkonen, jota pidämme tarppiin kääriytyneenä noin tunnin. Melomme ukkosen jälkeen vielä jokusen kilometrin, ennenkuin löytyy leiri.

Ilta on selkeä. Syömme minestronekeittoa, jota terästämme parilla kuksallisella makaronia ja puolella purkilla Corned Beefiä.

Teltassa viritämme Laurin selän suojaksi paksumman makuupussini. Tarkenen jo kevyemmällä kesäpussilla.

Huomenna pidämme lepopäivän. Parempi jatkaa matkaa hyvin levänneenä.

Meni vähän myöhään. 00:02 Nati + Gulak. 318 km / 357 m togo, pudotus 4,2 m/km

Tule ja kuulet kaikki: Snake River Road Show

Karhu haluaa kyytiin – 19.7.

Curious grizzly, first b-encounter on the river.

Torstaiaamu 19.7. — Heräsin puoliviiden aikaan, kun sadepisarat napsahtelivat teltan kattoon. Pomppasin ylös ja hain teltan katolla yön olleen aurinkokennon. Kävin samalla aamupissalla ja takaisin makuupussiin.

Nyt kello on yksitoista ja kohtalainen sateenropina on jatkunut tuntikausia. Yleensä sade on lakannut puoleenpäivään mennessä, mutta tämä tuntuu taukoamattomalta. No, odotellaan. 

Torstaipäivä 19.7. — Päästään liikkeelle reilusti iltapäivän puolella. Ihmetellään matkaoppanamme olevan blogin printissä sanaa Ledge. Lauri muisti, että mun puhelimessa on englanti-suuomi –sanakirja. Löytyi, ledge on hylly. Arvelemme, että joessa on jonkinmoinen kynnys. Yhden kanjonin läpi tulemme, mutta ledgestä ei ole tietoa. Piti olla 137 km kohdalla.


Sen sijaan 140 kilometrin kohdalla meitä katselee jokitörmällä kohtalaisen kokoinen harmaakarhu, grizzly.

Se nousee takajaloilleen nähdäkseen meidät paremmin. Se lähtee seuraamaan meitä rantaa pitkin. Onneksi virta vie meitä vauhdilla eteenpäin.

Maltamme pysähtyä vasta 145:n kohdalla ja teemme paikalle leirin.

Otan muutaman kuvan leirinpystytys- puuhistani. Laitan pajuhakoja teltan alle pehmikkeeksi ja suojaksi mutaa vastaan. Lauri tekee iltapalaksi riisi-sipuli –keitoksen. Hyvää on.

Laurin puuhatessa ruokaa kävelen jokivartta alaspäin. Muutaman sadan metrin päässä näyttää olevan se Ledge:  rannalta veteen työntyvä kallionkieleke, joka muodostaa pienen putouksen. Matalalla vedellä varmaan mainittava, mutta nyt isolla vedellä emme olisi ehkä huomanneet sitä lainkaan. Kerron Laurille, että näin ledgen, eikä siitä ole meille harmia.

Joki alkaa muuttua rauhallisemmaksi, silti tänään oli isoja aaltoja ja useita hankalia kivikkoja. Parhaimmillaan joki toi meitä alaspäin 16,8 km/t. Nytkin telttaan kuuluu kosken kohina ja välillä kolahtelua, kun kivet pyörivät virrassa. Olemme juuri vuoriston rajalla, tästä eteenpäin alkaa maisema tasata.

Pakko myöntää, että jännää ja jopa hermostuttavaa on ollut, kun lasketaan isoa vettä sokkona ja vauhdilla. No, hienoa tämä on.

Eka kerta, ettei tullut vuoristolle tyypillistä alkuillan rankkasadetta. Hyvä sekin.
23:26  Nati, Gulak. 355 km / 513 m togo, 5 m /km.

Osallistu ja ällisty: Snake River Road Show

Snake River Chilkoot Pass – 18.7.

 We name our climbing  Snakeriver Chilkoot Pass after the famous gold-rush climbing.
Nimeämme nousun Snakeriver Chilkoot Passiksi kuuluisan kultaryntäyksen kanjonin mukaan.

Päivä alkaa jatkuvalla sateella. Vasta iltapäivällä päästään siirtämään loppuja tavaroita. Ensin viemme kanootin.

Kanoottia ja leiriä lukuunottamatta tavarat ovat kanjonin toisella puolella. Teimme neljä reissua. Ensin köyden avulla jyrkkää sorarinnettä 45 metriä ylös (Laurin 25-metrinen köysi ja minun 20-metrinen heittoliina). Sen jälkeen nyppylän yli ensin loivaa polkua ja sitten jyrkempää töyrästä joen rantaan.

Teemme taljan. Lauri on kanootin keulassa ja minä ylärinteessä. Kiskaisemma kanooottia aina ptäkän eteenpäin ja talja estää sitä ja Lauria liukumasta alaspäin.

Jyrkkään nousuun on paras kolmen pysähdyksen taktiikka, muuten loppuu henki. Takaisinkävely hoituu sekin kolmella huililla. Istumme mättäällä ja katselemme komeaa vuoristomaisemaa.

Kuvasimme kukkia ja höhliä maaoravia, jotka sirkuttivat meille. Itseasiassa varoittivat kavereitaan meidän läsnäolosta.

Kanjonin jälkeen virta jatkuu vauhdikkaana, putoamme edelleen, nyt 5 m/km. Vajaan päivän saldoksi tulee 30 km.385 km to go.

Iltapalaksi teemme minestrone-pussikeittoa, johon lisäämme pari kuksallista makaronia.

Nyt hyvissä ajoin nukkumaan, kello tulee juuri 21.

Osallistu ja ällisty: Snake River Road Show

Täpärästi ennen Isoa Kanjonia - 17.7.

TheBigCanyon IMGP4857 from Jaakko Makikyla on Vimeo.

The middle of the Big Canyon. Carrying gear & canoe using left side is not a big deal as long as you have about 45 meters of rope to rig to the slope for climbing.

Tulimme isolle kanjonille, joka on tällä vedellä ohitettava maitse. Päivän saldo 15 km.

Aamu alkoi hitaasti. Sataa ja kylmyys ottaa päähän. Vetkuttelemme aikamme, mutta lopulta lähdemme. Virta on todella vauhdikasta 10-13 km/t.

Odotamme isoa kanjonia ja epäilyttävän mutkan kohdalla menemme maihin ja kiipeämme töyräälle tähystämään.

Yhden turhan hälytyksen jälkeen näemme kanjonin. Olemme vaan rantautuneet joen väärälle puolelle.

Teemme huolella melontasuunnitelman, jonka avulla pääsisimme rantautumaan ennen kanjonia joen vasemmalle rannalle. Yortys onnistuu, mutta melominen poikkivirtaan kiivaassa vedessä on jännää. Turhia toleransseja ei jää.

Kanoottimme oikealla keskellä.
Our canoe on the middle right

Kiipeämme töyrään päälle ja kauhistelemme kanjonin. Löydämme hyvän polun tavaroiden ja kanootin kantamiseen kanjonin ohi. Noin 300 metrin kantomatka ehkä 15-metrisen mäen yli. Alussa jyrkkä hiekkarinne, loppumatka loivaa ja lopussa jyrkkää alamäkeä.

Lauri tekee maukkaan kinkkurisoton.

Nyt teltassa - ei kuulu sateen ropinaa. Taustalla pauhaa kanjonin koski kuin iso teollisuuslaitos.

385 togo, 663 m. 2213 Nati + Gulak.

P.S. Söin risoton Riitan minulle pakkaamilla puikoilla. Lauri tyytyi lusikkaan.

Vuoriston vaihto – 16.7.

Paddling through a changing mountain valley. This was one of the most challenging stretch to paddle. Heavy rain did not make it easier. I don't know how this place changes with different waterlevels, but I recommend to check this part before going in (about 3 km upriver from this place). We did not & it was quite interesting.

Huono aamu: sataa kaatamalla eikä tarppia ole viritetty. Millään ei meinata lähteä käyntiin.

Minä tyhmä puen leirivaatteet päälle ja kastelen ne aamupuuhissa. Melontakamat ovat olleet ulkona narulla ja kastuneet. Vaihdan kastuneet vaatteeni märkiin melontavaatteisiin. Ovat ainakin tuulettuneet.

Corned beef -aamiainen pelastaa päivänalun. Corned, sipulia ja purkkipapuja. Nam, tällä jaksaa meloa.

Matka taittuu helposti ja joutuisasti. Kahdesti nousemme maihin jaloittelemaan ja lämmittelemään.

Päivän finaali on syöksy kahden vuoriston välisen solan läpi. Ei ole varsinainen kanjoni, mutta vuoret tulevat molemmilla rannoilla jokeen saakka. Vesi menee kovaa ja me myös. Nopeus 13 km/t, isoja kiviä ja kohtalaisia aaltoja.

Solan lopussa alkaa sataa kaatamalla ja mun rillit kastuu niin, etten näe kunnolla. Pakko mennä rantaan. Tuikataan Laurin kanssa virran poikki matalaan kivikkorantaan.

Leirin teko aloitetaan tarpista. Korkea joenpenkka suojaa leiriämme navakalta pohjatuulelta, joka tulee laaksoa pitkin alavirran suunnalta. Vuoret ovat pilvien peitossa, on hämärää.

Lauri putoaa risukuorman kanssa joenpenkalta alas mukulakivikkoon. Näyttää pahalta, mutta onneksi vauriot jäävät lopulta vain henkiselle puolelle.

Keitän perunoita ja porkkanoita. Tulen saimme aikaan pitkän yrittämisen jälkeen. Reissun hankalin tulenteko. Kaikki on märkää.

Nyt illalla näyttää kirkastuvan. Nähdään sitten aamulla, kuinka kävi.

Huomisen ohjelmassa on iso kanjoni. Se  ohitetaan kantaen. 400 km togo, korkeus 702 m. Niin hämärää, etten näe lukea. Nati 2217

Maitojoki ja muita rasvaisia juttuja – 15.7.

Milkyriver canyon. Worth stopping. Waterlevel was just right. One foot more water & this would have been No-Parking canyon.

Ollaan väsyneitä. Päästään ylös vasta kymmenen jälkeen.

Paistan aamiaiseksi paksuja palvikinkun siivuja ja imeytän rasvat perunanpaloihin. Snakeporilainen. Jälkiruuaksi paahdan viimeiset pehmeät leivät ja syömme ne vaahterasiirapin kanssa. Kahvia emme ehdi keittää, kun alkaa sataa.

Menemme telttaan ja julistimme vapaapäivän. Sade kuitenkin lakkaa ja lähdemme liikkeelle.

Olemme varautuneet Milkyriverin kanjoniin yhtenä hankalana paikkana. Kanjonissa näkyy hyvissä ajoin helppo rantautumispaikka ja koko kanjoni on helposti melottavissa.

Pysähdymme kanjoniin ja kuvaamme valkoisen jokiveden sekoittumista Snakeriverin turkoosiin veteen.

Päivän matkaksi tulee 20 km, kun löydämme hyvän leiripaikan. Komeat maisemat ja teltalle kuiva, pehmeä mättäikkö.

Teemme tulilla iltakahvit ja otamme muutaman hapankorpun. Turisemme nuotiolla inkkareista, jousiammunnasta, Laurin kelloseppä-isästä Forssassa, telttojen tekemisestä, Hylje-haalareista. Vaimoista ja ylipäätään siitä, että naiset on niin viisaita. Ilman heitä näitä reissuja ei syntyisi. Ai-niin, Lauri vielä kertoo olleensa lapsena Robin Hood. Hän kulki Forssan metsissä siskon vihreissä trikoissa ja  kerniliinasta leikatussa Robin Hood -kaulurissa.

Sadekuuro ajaa meidät telttaan lataamaan akkuja, kirjaimellisesti. Ripustan aurinkokennon sisälle teltan kattoon.

Koitan valokuvata vuoriston vaihtelevaa valaistusta ja ilmettä. Jylhää. Puita on vuorten rinteillä harvakseltaan kuin Kristian Krokforsin tauluissa.

Teltassa miellyttävä 22 astetta, Yöksi tietysti viilenee. 438 km jäljellä, leirin korkeus 818 m. Vielä illan Gulak. Nati 2208.

Huolellista koskenlaskua – 14.7.

Snakeriver First Canyon 2nd bend from Jaakko Makikyla on Vimeo.

Aamu kanjonissa käy eniten hermonpäälle. Fyysinen rasitus on vähäistä, mutta useassa kohtaa pitää meloa millintarkasti. Kanjonin jälkeen on jatkuvaa ykkösen-kakkosen koskea, paljon kiviä ja kovavauhtinen virta. Loppupäivän melomme Snakeriverille tyypillistä palmikkoa, jossa joki virtaa useassa uomassa. Palmikkoa on hauska meloa, virta vie, riittää kun ohjailee.

Leiriksi löytyy matala mukulakivisärkkä. Maa on kuivaa, mutta kivistä. Taitamme pihlajanoksia, niistä tulee oiva pehmike teltan alle. Kuivia ajopuita löytyy myös. Olemme jo metsä (kuusi) vyöhykkeellä ja polttopuita on, lähinnä virran mukaansatempaamia ajopuita juurakoineen.

Joki vaikuttaa täydemmältä kuin ihan ylhäällä. Melomme vesiruuhkassa.

Ilta on liki pilvetön.

Päivän eläimet karibu, tietysti komeasarvinen ja ihan uskomattomia valkoisia dall -lampaita, jotka liikkuvat liki pystysuoralla kallioseinämällä. Niitä oli kymmeniä.

Ai-niin, vielä nähtiin korkealla lentävä potkurikone - ei vesitaso. Lensi korkealla länteen ja tuli noin tunnin päästä takaisin. Tuskin huomasivat meitä.

Nati 22:58 nyt vähän Gulakia. Eka kerta ohuessa makuupussissa. Tällä retkellä.

Viisi mutkaa matkassa - 13.7.

First canyon after 12 km of nice rapids - enough water. Canyon is ok with this water. Places to land and scout are between the five corners. It is good to hike the canyon to get an overall picture. Finally we got good firewood.

Kaksitoista kilometriä koskea, tulimme alaspäin runsaat kuusi metriä kilometrillä. Paljon kiviä, koski lähinnä I-II -luokkaa. Vähän tulee vettä kanoottiin, mutta ei ongelmaksi asti. Parhaimmillaan gepsi näytti nopeudeksi 18 km/t, keskinopeus 13. Meno pysähtyy hankalaan kanjoniin, jonka viisi mutkaa on pakko kävellä katsomaan.

Teemme alustavan suunnitelman, numeroimme kosket, ylin on vitonen, alin ykkönen. 5 ja nelonen rosvoväylää, 3 ensin vasenta reunaa, loppu oikealla, 2 liinaamalla vasenta reunaa ja ykkönen laskemalla.
Kanjonissa pääsee rantautumaan koskien välillä.

Jos olisimme kahdella kanootilla matkassa, olisi mahdollista kokeilla kanjonin läpilaskua kerralla, ei ne kosket niin pahoja ole, kakkosia ja joku kohta kolmonen. Nyt ei kokeilla.

Iltapalaksi on pasta carbonaraa, maistuu.

Nyt on jo pystyynkuivaneita kuusia, joista saamme kunnon nuotion. Ei tarvitse tuskailla tuoreiden vaivaiskoivujen kanssa. Temme leiriin kasan puita seuraavalle tulijalle.

Lähtö joelle jännittää aina, viimeyönä heräilin tämän tästä miettimään erilaisia kauhukuvia tulevasta. Nyt olo on rauhalisempi. 485 kilometriä on vielä edessä. Nukkumaan. (vähän ensin Gulakia) 22:07

Tsiktsik jäi leiriin - 12.7.

Tsik-tsik gained back our campground. The arctic ground squirrel was named "tsik-tsik" by the Inupiat Eskimos on account of a call this little rodent makes when it is alarmed.

Onneksi kannoimme kanootin ja yhden mun säkin eilen. Luulimme illalla jättäneemme kanootin lähelle rantaa, mutta aamupäivällä kannoimme sitä vielä kilometrin. Kantomatka Duo Lakesin leiristä on 2,3 km ja maaston korkeus vaihtelee noin 14 metriä ylös alas.

Rinteen kiipeäminen kivistä polkua pitkin on raskasta. Kun samalla kantaa painavaa varustesäkkiä, alkaa nähdä mustia palloja. Tavaramme etenevät polkua pitkin noin 0,5 km/t.

Aamupäivällä heitämme yhden kevyen keikan ja etsimme samalla lopullisen vesillepääsypaikan. Se on joen pääuoma laakson itäreunalla. Viimeinen kilometri on vanhaa joen uomaa, välillä mukulakiveä, välillä pehmeää mutaa ja osin puroa. 

Takaisin leirissä syömme paistettuja perunoita ja pekonia. Sen päälle otamme reilut kahden tunnin ettoset.

Loput leiristä telttoineen lähtee liikkeelle neljän maissa. Siirtelemme nyssyjä muutaman sata metriä kerralla. Saa huilata, kun palaa hakemaan seuraavaa kuormaa. Laurilla on kaksi kuormaa ja minulla kolme vähän kevyempää nyssäkkää, mutta joudun kävelemään ja kiipeämään enemmän.

Nyt teltta on Snake Riverin joen rannassa ja sen kohina kuuluu telttaan. Ollaan ihan poikki. Klo 22:09. Nati. No Gulak.

Outoa hutinaa - 11.7.

Snow is nothing new even in Finland, but almost in the middle of July I think it is a bit too much.

Outoa hutinaa, sataa, mutta pisaraääni on kummallinen. Teltan ikkuna on lumen peitossa. Ulkona vuoret ovat valkoisia, minkä nyt räntäsateelta näen. Viritämme tarpin uudelleen teltan yläpuolelle ja saadaan tavarat suojaan.

Otan kassin kerrallaan teltan absidiin ja järjetelen tavaroita uudelleen. Olisi pitänyt virittää toinen kasseista sellaiseksi, että sitä penkomalla olisi pärjännyt pari ensimmäistä päivää. Nyt tavarat ovat hujan hajan eikä sade helpota penkomista.

Sade lakkasi ja tuuli tyyntyi.13:35

Teen gepsiin reittipisteen olettamaani paikkaan, jossa joen aloituskohdan pitäisi olla. Noin 1,3 kilometriä leiristä itään ja lähden tiedustelemaan huomista kantoreittiä joen varteen.

Tästä on ennenkin kuljettu. Polku on erottuu helposti muuten valkoisesssa maisemassa. Nousuissa kävelen liian reippaasti ja ohut ilma hengästyttää.

Riekko houkuttelee minua osan matkaa eteenpäin ja sen poikaset vipeltävät turvaan vaivaiskoivikkoon. Juttelen riekolle rauhoittavasti.

1,3 kilometrin kävelyn jälkeen näkyy kivinen, kuiva yhden jokihaaran uoma. Käännyn takaisin. Laskeskelen paluumatkalla, että tulemme kävelemään noin 20 kilometriä, ennenkuin kaikki tavarat ja kanootti ovat joenrannassa.

Ruokahuollossa olemme ryhdistäytyneet. Pidämme parin tunnin välein välipalahetken, ettei meidän vanhusten sokeritasapaino heittele liikaa. Fiilis on jännä.  Melonta ei ole vieläkään alkanut ja silti on opettavaista matkaa takana puolisen viikkoa.

Pidin jäljitinlaitettamme Sannaa päällä ja lähetin puoliltapäivin OK-viestin satelliitin kautta nettiin. Tietysti olen mennyt sekaisin, kumman nappulan takana on OK, ei melontaa tänään tai että tänään melotaan. No, kyllä tutut näkee netissä track-seurannassa, liikutaanko vai ei.

Aivotkin alkavat toimia: taisin keksiä kolmijalkaisesta leirijakkarastani vessajakkaran, vaikka en ole sitä vielä käytännössä kokeillut. Inhoan puskakykkimistä.

Sade alkoi uudelleen 14:47

GULAKissa olen jo päässyt Solzenizynin teksteihin. (Matkalukemiseni, tarkoitus oli ukea tätä kirjaa Uralin retkellä 2006, mutta silloin kirjaa ei löytynyt suomeksi mistään, no voi sitä täälläkin lukea.)

Aurinko.

Hetki sitten tuli hiljaisuus. Sade lakkasi. Joku lintu aloitti visertelyn ja nyt kuuluu jo hyönteisten pörinää. Aurinkokenno pääsee heti töihin, Lauri tekee tulet ja saadaan lämmintä ruokaa. 15:55

Ystäväni Janne Pyykkö harrastaa mm. Nuuksion ylängön järvien ja lampien ympärimelontaa. Kiertää järven rantoja pitkin ja järven muoto piirtyy gepsiviivana talteen. Piirsin meloen Duo Lakesin. Minua tervehti kierroksellani majava, läps! Kirkasvetinen pikku järvi. Sanna nakutti reittiä, toivottavasti Janne huomaa terveiseni. Meloimme vielä Laurin kanssa vuorotellen kameralle.

Keitimme isoja kanadalaisia perunoita, kypsyivät hetkessä ja maistuivat. Lihana oli pekonia, päälle cafe normal.

Illan ratoksi kannoimme kanootin lähelle Snakeriveriä. Kulki hyvin hartioillamme. Ylämäet olivat aika haastavia. Kyllä ohut ilma haittaa, vaikka joku kiipeilijätuttu sanoi, että ei tunnu missään alle 2 kilometrissä.

On hyvä mieli. Tänään on alkanut tapahtua teltassa lymyilyn sijaan. Teltassa  on ihana hiljaisuus. Sade ei ropise. Vielä vähän Gulakia ja natimaan. 21:58 Päivän eläimet: riekko, majava ja kotka.

Kahden vuoden unelma: telttaan räntäsadetta pitämään. Duo Lakes 10.7.

White mountaintops, hail & wind seen through our tent window. Finally at Duo Lakes. Our dream come true!? Flight to here was umm interesting.

On hyvä, että joku muu päättää, mitä tehdään. Kun seison kello kuusi aamulla tihkusateisessa Mayossa, olen tasavarma, että tänään ei lennetä. Illalla Beaverimme näytti voimakkaalta ja luotettavalta, mutta nyt aamulla se näyttää isoine ponttooneineen ilmaa huomattavasti raskaammalta lentokelvottomalta klimpiltä.

Kun lentäjämme, Derek Dinnan tulee rantaan tankkaamaan konetta, alkaa hirvittää. Tulee mieleen ne kerrat, jolloin olen ihmetellyt, kuinka lentokone ei osaa väistäää niin isoa tavaraa kuin vuori. Nyt ymmärsin. Se vuori on tietysti pilven sisässä.

Meitä ennen lähtee rannasta yksi isompi vesitaso. Nähtävästi lentäminen tällä kelilllä vuoristossa on normaalia. Kannamme tavarat rantaan ja Derek sitoo kanootin lentokoneen pontooniin. On sekä narua että räikkähihnaa, ei varmasti lepata.

Minut istutetaan etupenkille lentäjän viereen, Lauri istuu takana. Nuori poika kertoo minulle turvaproseduurit, että kuinka ovi avataan ja minkävärisestä laatikosta löytyy satelliittipuhelin. Rauhoittaa.

Tuulilasi on umpihuurussa. Lentäjä ojentaa minulle pyyhkeen ja pyyhimme lasin kirkkaaksi. Sisäpuolelta. Ulkopuoli on edelleen sateen sumentama ja koneessa ei näytä olevan tuulilasinpyyhkijöitä.

Yleensä matkustajat eivät kuule, mitä lentäjä ja lennonjohto keskustelevat. Nyt minulla on kuulokkeet korvilla ja kuulen juuri sen, mitä en olisi halunnut: "mennään katsomaan ja jos näyttää huonolta, palataan kahville." Se näytti hyvin huonolta, ei sitä minun mielestäni tarvitse lentää syvälle vuoristoon katsomaan. No, päätös ei ole minun. Istun kirjaimellisesti pelkääjän paikalla.

Matkaamme ensin jokiuomia pitkin vuoristoon ja vasta siellä ylitämme vuorijonon. Derek kerää korkeutta tekemällä pari kierrosta ennenkuin sujahdetaan kahden huipun välisestä solasta. Näitä sumu-täpärästi-kalliota-hipoen on hauska katsoa elokuvissa, ei yhtään kiva katsella sateenharmaan tuulilasin ja pyörivän potkurin läpi.

Normaalisti tämä lento kestää 70 minuuttia. Kun matka vaan jatkui ja Derek pahkeinen sanoi radioon, "It is rapidly detoriaiting", aloin etsiä gepsiä koneen mittaristosta. Duolakes 74 mailia. Ollaan siis Hämeenlinnan kohdalla Helsinkiin menossa. Lentäjä suunnistaa polvelleen viikatusta kartasta ja aina välillä hän kirjoittaa jonkun luvun kuulakynällä vasempaan käteensä. Nahkainen muistivihko.

Kun Derek viikkaa kartan kasaan, alkaa mieli rauhoittua. Kohta Derek sanoo, että Duo Lakes on "Just round the corner".Tullaan pehmeästi järvelle ja rantaan. Lento kesti tasan kaksi tuntia, jouduimme pilvien vuoksi tekemään aikamoisen lenkin.

Nyt ollaan Laurin kanssa kahden. Seuraava mahdollisuus päästä pois on runsaan kilometrin alempana noin 300 km päässä Peel Riverillä. Autotielle on matkaa 500 km.

Tihkusateessa Lauri saa aikaiseksi tulet tuoreista vaivaiskoivuista ja jokusesta kuivuneesta kuusenoksasta. Saadaan paistettua muutama muna mieheen ja keitettyä päälle kahvit. Istumme tarpin alla kun tuuli yhtäkkiä kääntyy 180 astetta ja voimistuu. Puuska romauttaa tarpin ja alkaa sataa kaatamalla. Käärimme tavarat tarppiin ja menemme telttaan mököttömään. Kokeilen radiota, FM/AM -alueilta ei kuulu mitään. Nukahtelen.

Äsken sade lakkasi. Kävin pissalla ja hain tarpin alta termospullon, jossa on lämmintä kahvia. Sade ropisee ja ryömimme makuupusseihin. Ympäröivien vuorten huiput ovat muuttuneet valkoisiksi, tähän alemmas sade tulee nyt rakeina.

Mayo Airport camping 9.7.

First time to everything: camping on an airport. Mayo & Black Sheep Aviation base.

Yukon River - Five Finger Rapids - Carmacs - Mayo ja pyöräilevät saksalaistytöt. Matka nytkähtää taas pykälän eteenpäin. No, runsaat 400 km. Aamulla pekoni-muna-aamiainen paikallisen aamun aikaan, Grizzlyllä Walmartiin ja vielä lyhyt turisteeraus kaupungilla. Poikkesimme Kanoepeoplessa varmistamassa, että kyytimme Mayoon on järjestyksessä. Kuulemma oli ja meidät luvattiin hakea hotellilta kolmelta. Olisin halunnut vielä lisäaikaa kaupunkiin tutustumiseen, mutta ei.

No, odotimme hotellilla tavarakasan päällä istuen tunnin. Onneksi noutajina oli kaksi herttaista rouvaa, kuski Rita ja Virginia, Ritan äiti, joka lähti matkaseuraksi.

Matkalla pysähdyimme katselemaan nähtävyyksiä, mm. Klondike-joen mahtavaa Five Fingers-koskea, jonka läpi mm. Virginian isä, joka toimi siipirataslaivan kapteenina, oli ajanut laivan monasti. "Keep to the left, keep always to the left." Oli kuulemma ajo-ohje. En laskiksi kanootilla.

Tankkasimme Carmacsissa, joka nyt muuttui  minulle historiallisesta nimestä oikeaksi kyläksi joen rannalla. Huimaa. Lounastauolla yhytimme kahvilassa kaksi saksalaista tyttöä, Martinan ja Monican. He olivat polkupyöräretkellä. Monica oli aloittanut retken Ushuaiasta joulukuussa 2009. Nyt he olivat palaamassa etelään jäämereltä. Meidän reissu kutistui aika marjanpoiminnaksi. Linkki Monican blogiiin.

 Ennen Mayoa näimme vielä yhden ruskea- ja yhden harmaakarhun. Kyllä niitä täällä liikkuu. En ollut varannut Mayosta etukäteen majoitusta, olin varma, että se jotenkin järjestyy. Saimme telttapaikan lentokoneiden vierestä kohtuulliseen 20 CAD:n hintaan. Vähän tuntui ahneuden maksimoinnilta: olimme juuri ostamassa melkein 3000 dollarin hintaisen lennon. No, maassa maan tavalla. Toisaalta emme antaneet kyydittäjille tippiä, oli tapa tai ei, he olivat myöhässä, ei siitä pitäisi palkita edes Kanadassa.

Teltta on OK ja alla pehmeä ruohomatto, mutta sataa. Viritimme tarpin, ettei ihan kaikki kastu. Herätys on kuudelta, että ollaan pakattuna ja valmiina lentoon klo 7.

Sateen ropinassa Laurin kuorsausta kuunnellen.