Varusteet

Retken lennot rajoittivat mukaanotettavia tavaroita. Suomesta lähti matkaamme 60 kiloa tavaraa kolmessa kollissa. 20+20+20 kg. Kolmas kolli maksoi 80 euroa, lisämaksusäännöt määrää reittilentoketjun ensimmäinen check-in yhtiö, meidän tapauksessamme Finnair, vaikka lento oli British Airwaysin nimiin kirjattu ja jatkolennot Air Canadan lentoja.

Lento vuoristoon (Black Sheep Aviation) Beaverilla oli toisella tavalla rajattu: pontoonin päällä kulkevien kanoottien paino kerrotaan kahdella ja koko lasti matkustajineen saa painaa 1200 paunaa = 544 kg. Jos meitä olisi ollut neljä, olisi tavaran kanssa tullut tiukkaa.

Tässä on hyvä mainita, että Alaskan puolella ei pienkoneitten ponttooneihin saa enää sitoa kanoootteja.

SPOT-paikannin/hätälähetin, jonka nimesin tyttäreni mukaan Sannaksi. Spot lähetti Suomeen Janne Janhuselle ja Laurin ja minun lähiomaisille tekstarein, kun oltiin liikkeellä tai kun jäätiin leiriin. Lisäksi laite kirjasi sijaintimme nettiin 10 minuutin välein. Tämä sijaintitieto näkyi netissä kaikille. Jos olisimme tarvinneet ulkopuolista apua, olisimme voineet tehdä hälytyksen Sannalla. Lisenssihintaan sisältyi kaksi 50 000 USD pelastusoperaatiota.

Laite oli hintansa väärti, 150 e laite + 150 euroa vuoden lisenssi. Kolmessa viikossa kului 2+2 AAA-kokoista Litium-patteria. Käyttöohjeen mukaan tavalliset patterit eivät laitteelle riitä.

Ostin Whitehorsesta gepsin. En halunnut kosketusnäytöllä ohjattavaa - luotan nappuloihin. Toinen kriteeri oli mahdollisimman pieni virrankulutus. Siksi valitsin eTrex 10 -mallin, jossa on mustavalkonäyttö. Ajattelin sen olevan virtapihi. LaIte oli valikoiman halvin, 150 CAD. 

Retken aikana ongelmaksi muodostui laitteen pieni muisti ja se, etten ollut opetellut laitteen käyttöä. Laite tallensi etenemistämme suurimmalla mahdollisella tarkkuudella ja jo muutamassa päivässä polkumuisti tuli täyteen. Muilta osin laite toimi ongelmitta. Varsinkin korkeusnäyttö ja korkeuden muutosnäyttö oli jyrkästi laskevalla ja vauhdikkaalla joella mielenkiintoinen seurattava tieto. Litium-paristoila laite toimi kolmen viikon reissun yhdellä 2 kpl AAA-pariston vaihdolla.

Telttamme oli saksalainen Wechsel Forum 3. Teltta on tilava ja korkea, kahden absidin vapaasti seisovaa mallia. Kolmelle se olisi ollut ahdas, mutta kaksistaan mahduimme hyvin. Me kaksi huonoselkäistä pappaa tykkäsimme teltan reilusta sisäkorkeudesta.

Olen virittänyt telttaa hieman alkuperäisestä. Teltan kaaria ei tarvitse pujottaa, vaan olen neulonut klipsit koko matkalle, lisäksi ulkoteltassa on molemmissa absideissa pyöreä ikkuna. Teltan alle teetin Laatuteltassa myös absidit peittävän footprintin, lisäalustan. Footprintin neuloin osaksi telttaa, sitä ei tarvitse erikseen levitellä. 

Teltan katossa oleva tavaraverkko oli kovassa käyhtössä. Yleensä kuivatimme siellä pikkuvaatteita. Tässä kokeilin aurinkokennon lataustehoa teltan sisältä. Ei toiminut.

Tyynyliina on mun retkillä must. Villapaidasta tai fleecestä saa tehtyä hyvän kotoisen tyynyn. 

Mulla oli makuualustana ilmatäytteinen Therm-a-rest 90-luvulta. On kestänyt ihmeesti.

Untuvamakuupusseja oli Haltin kesäpussi ja Haglöfsin kolmen vuodenajan pussi. Kun ilma lämpeni, lainasin Haglöfsin Laurille hänen ohuen makuualustansa lisäpehmikkeeksi. Pehmustus oli tarpeen kivisillä rannoilla.

Tarppi, kolmionmuotoinen sadekatos syntyi 2007 Suomen rannikon melontaretkelleni. Laatuteltan käsialaa sekin. Tarppia on laajennettu pari kertaa ja nykyinen koko on sopiva kahden tai kolmen retkeilijän sade- ja tuulensuojaksi. 

Opin tällä retkellä paljon uutta tarpistani ja seuraavaksi syntyy ihan uusi tarppi. Mahdollisesti hieman ohuemmasta materiaalista, mutta kiinityslenkeistä teen tukevampia ja reilumman kokoisia, jotta narut on helpompi sitoa siihen. Kolmiomuoto tuntuu sietävän tuulta eikä se kunnolla kiinnitettynä läpsy yöllä. Suomen ja Avokanoottiyhdistyksen liput olivat matkassa ja niitä liehutettiin.

Sen sijaan telttamme oli kovalla tuulella meluisa. Varmaan telttanaruja virittämällä sen olisi saanut hiljaisemmaksi, mutta kiviseen rantapenkkaan oli hankala saada telttakiiloja kiinni.

Aurinkokenno, akku ja akkulaturi. Johtui ehkä sateesta ja pilvisestä kelistä, mutta tää kuvio toimi huonosti. Aikaisemmin kenno plus akku on toiminut hyvin: leiriin tullessa levitän aurinkokennon katselemaan aurinkoa ja lataamaan laitteen omaa akkua. Myöhemmin voi sitten kytkeä ladattavia asioita sähköpulleaan akkuun. Laturi on sveitsiläinen Sunbag Off-grid L vuosimalli 2008.

Siitä huolimatta että lataustekniikka on kehittynyt paljon viidessä vuodessa, pyrin jatkossa elämään litium-paristoilla jopa kamerassa. 

Kaiken lisäksi tämä vekotin myöhästytti meidät Lontoossa jatkolennolta: turvatarkastus halusi penkoa käsimatkatavarani, kun eivät läpivalaisussa ymmärtäneet, mikä kumma kassissani oli – juuri tuo aurinkokenno. Penkomisjonossa meni melkein tunti. Nyt taitaa kaiken lisäksi olla niin, että noin isoja akkuja ei saa kuljettaa reittikoneissa edes ruumassa. Kannattaa tarkistaa, jos aiot hankkia vehkeneen. 

En voi suositella laturitouhua, jatkossa käytän laitteita, joihin sopivat litiumpatterit. Kuvassa akun perässä on valkoinen TopShotista https://www.topshot.fi/ ostettu Pixo C2 -yleislaturi lataamassa kameran akkua. Normaalisti laturi toimi hyvin, mutta hotellissa 110 voltin virralla se vaikutti tehottomalta. Muuten laite on luotettava, mulla  on vanhempi Pixo vuodelta 2007 ja se toimii hyvin edelleen.

Devoldin villakalsarit ja -aluspaita. Mulla oli erikseen leiri- ja melontavarusteet. Rannassa panin hikiset kamat narulle ja vaihdoin kuivat leirikamat päälle. Tuntui mukavalta tavalta vaihtaa rooli melojasta salojen sankariksi. 

Sadekamat, Henry Lloydin purjehdustakki ja housut oli sateen sattuessa yhteiset melontaan ja rantaan. Vaihtovaatekuvio toimi hyvin. Kalsareita ja sukkia tietysti oli enemmän kuin kahdet ja niitä pyykkäsin aina tarpeen tullen.

Ursuitin välikuivapuku  (Welhonpesä) oli alkumatkan kylmissä keleissä taas kerran viihtyisyyden pelastaja. Melontatossuina oli neopren-nilkkurit. Enemmän olisi saanut olla vartta loppumatkan mutarannoissa. Tossujen lisäksi mulla oli goresukat.

Pippurisumutin. Otin sen kaupan paketista sen jälkeebn, kun ensimmäinen kohtaamamme karhu oli hätistetty pois leiristä. Sumutin oli vyöllä sen ajan, kun purimme leiriä ja lähdimme leiriin tullutta karhua evakkoon. Meillä molemmilla oli sumutin käsillä teltassa. Muuten niiden kanssa ei kuljeskeltu. Siitä huolimatta seuraavallakin reissulla hankin sen. Vehje maksoi 50 CAD, eikä sitä lunastettu takaisin eikä sitä saa ottaa reittilentokoneeseen edes matkatavaroissa.

Hyttysverkkohattu oli ehdoton. Leirijalkineina kumiteräsaappaat oli ok, ne sai jalkaan helposti, kun livahti teltasta yöpissalle. Vaellusjalkineina ne oli huonot. Tai mulla oli liian ohuet sukat. Sain alkumatkan tavaroiden kantamisessa toiseen nilkkaan rakon, josta en meinannut päästä kylmissä ja märissä oliossa eroon lainkaan.

Kolmijalkajakkara: Ruotsalainen WalkStool, oli loistava leirivaruste. Käytin sitä myös vessan istuimena. Toimi hyvin. Tähän väliin on hyvä mainita, että käytän vessapaperin sijaan babywipes -pyyhkeitä. Takapuoli pysyy kunnossa. Sammal ajaa saman asia, mutta jokivarressa ei sammalta ollut.

Leiri syntyi niin, että minä viritin teltan ja Lauri tulet. Hain rannan pajukosta pehmusteet teltan alle, näin syntyi pehmeä telttapaikka rannan kivikkoon. Kunnon nahkahanskat on hyvä suoja käsille, kun teräaseilla puuhataan. Puukko on norjalainen Brusletto, haponkestävää terästä. 

Olen pieniteräisten puukkojen ystävä, mutta tällä reissulla päätin vaihtaa käyttöpuukoksi vähän pidempiteräisen työkalun. Kiehisten veistelyyn ja pajunoksien katkomiseen voisi terä olla vähän pidempi. Karhupainista puhumatta.

Sahamme oli pieni pokasaha, olisi voinut olla isompikin. Ajopuita riitti jokivarressa koko matkan. 

Kirveenä minulla on Fiskarsin pienin halkaisukirves. Minulla on pieni norjalainen vesuri, joka ei nyt ollut matkassa, sitä välillä kaipasin. Pajukoita keräsin käyttämällä pientä pistosahaani: sahasin yhden koko puskan pajut irti, toin nipun telttapaikalle, jossa karsin rungoista pehmeämmät lehvistöt teltan pehmusteeksi.

Avotulella kuluu puuta huomattavasti runsaammin kuin tavallisesti matkassa olevalla Turbo Stove -kehitysmaaliedellä. Ensikerralla otan sen mukaan, vaikka vähän iso esine onkin.

Iso paellapannuni ja teräksinen kattilankansi toimi hyvin avotulella. Keittoritilän Lauri toi mukanaan Suomesta. Oli korvaamaton tavara sekin. Maassa näkyy hanskat, joita yleensä pidin leirissä ja nuotiolla häärätessä suojaamassa käsiäni kolhuilta. 

Oikeassa kädessä on vihreät pihdit, joilla oli hyvä käännellä paistokdsia. Nyrkin sisässä on Lettermann -pihdit. Niillä oli hyvä nostella kuumia pannuja.

Teräksinen paistinlasta oli aivan loistava apu, kun piti tuulettaa kosteita puita palamaan. Oli siitä tietysti apua paistamisessakin.

Aamukahvia keitimme aina koko pannullisen. Ylimääräinen kahvi kaadettiin termoskannuun ja mnäin saimme maatauoilla lämmintä kahvia palanpainikkeeksi.

Ruokalautasina toimi sekä kuksa että mun pienet titaanilautaset. kaksi lautasta päällekkäin, niin kuuma safka ei polta käsissä. 

Vihreäruutuisia ruokaliinoja oli matkassa jokunen. Käytin niitä surutta talouspaperin korvikeena. Ne oli helppo huuhtoa joessa.

Ortliebin vesileili oli matkassa jos jokivesi olisi muuttunut niin mutaiseksi, ettei sitä voi juoda. Silloin olisi pitänyt kerätä vettä sivujoista tai puroista. Nyt käytin sitä suihkuveden lämmittämiseen ja suihkuna.

Vesi oli jo aika mutaista Peel-joella, yritin suodattaa vettä kirkkaammaksi harson läpi. Harsoon jäi osa mudasta, mutta ei vesi siitä kirkastunut. Harso on mun retkipyyhe, kuivaa hyvin ja kuivuu nopeasti. Valutusastiana maassa on Kitchen Sink, kankainen vesiämpäri, joka menee pieneen tilaan eikä läikytä vettä kannettaessa.

Juomapullossa ja termoskannussa oli narulenkki, josta purkit oli helppo napata kanootista rantaan. Narun oikea mitoitus on oleellinen: se ei saa olla niin pitkä, että se osuu mutaiseen maahan. 

Toi Siggin pullo oli tavallaan turha, muovinen limupullo ajaa saman asian. Siggissä on toi isompi juoma-aukko, tulee juotua riittävästi.

Kun sopiva puro osui kohdalle, täytin siitä juomapulloni.

Maatauoilla tarkeni loppumatkasta. Matkassa oli kunnon aurinkovoidetta.

Naruja meillä oli matkassa reilusti: heittoliinan paksuista narua 75 metriä ja ohuempia tarppinaruja 50 metriä. Kaikki tulivat tarpeeseen. Eihän nää varusteet mitään grammanviilaajan vehkeitä ole, mutta hyvin näillä pärjättiin ja hauskaa oli.

Varsinaisesta varustelistasta saa osviittaa toisesta blogistani, jossa on tämänhetkinen muistilistani retkitavaroista Linkki varutelistaan >>>

Tähän loppuun vielä viiden tähden varusteita:

Viiden tähden varuste: Kyyti

SnakeRiver Expedition 5-star service:
Derek Dinnan ja Black Sheep Aviation

Derek Dinnan ja Black Sheep Aviationin Beaver-vesitaso. Rauhallinen Derek kierteli pahimmat pilvikasat ja vei meidät perille, kuten oli sovittu. Hän joutui huonon lentokelin vuoksi tekemään aikamoisen kierroksen. Runsaan tunnin lento piteni kiertotien vuoksi kahteen tuntiin. Silti hinta oli kuten oltiin keväällä sähköpostitse sovittu. Black Sheep Aviation on ilman muuta viiden tähden kumppani tulevillakin reissuilla.









 

Viiden tähden varuste: Kanootti

Jos jossain asiassa tällä reissulla kävi hyvä tuuri, niin se oli kanootin valinnassa. Meille oli varattu joku aukkopeitteinen kanootti, joka näytti enemmän järvivehkeeltä. Vuokraajan kannalta oleelista oli, että Snakeriverille lähdetään kanootilla, jossa on aukkopeite.

Kumpikaan meistä ei ole aukkopeitemiehiä. Kiertelimme vuorkaajan hyllyjä ja yhtaikaa Laurin kanssa huomasimme punaisen, reilun kokoisen kanoottin hyllyssä. Otimme kanootin alas ja siinä se oli - Esquif Canyon. Tiesin Esquifin entuudestaan, niitä tuo Suomeen Eräketun Timo Nokialta. Esquif sanoo itse tekevänsä kanootteja melojille, ei kauppiaille. Canyon on tukevaa paksua Royalexia puristettuna hienoon, koskikelpoiseen muotoon.

"It is whitewater river" yritti vuokraaja vielä perustella aukkopeitettä, mutta olimme valintamme tehneet. Meillä on tavaraa sen verran, että saamme hyvän kellutuksen varusteista. Ketterällä kanootilla saa väistettyä pahimmat kuohat ja hyvin muotoiltu keula pitää sekin kanootin kuivana.

Ensimmäisten koskien jälkeen olimme molemmat sitä mieltä, että parempaa kanoottia ei meillä voisi olla tälle joelle. Kaiken lisäksi Esquif  toimi loistavasti sileällä Peel-joella matkan viimeiset 200 kilometriä. Jos nää kehut tuntuu ylitsevuotavilta, niin reissun aikana tuli monta kertaa mieleen, että olisimme ollet lirissä jollain toisella kanoootilla. Snakeriverin 300 kilometristä oli koskea ensimmäiset 265 kilometriä. Väisteltäviä kiviä, pyörteitä ja täysikasvuisia puita riitti pitämään jännitystä yllä.

Esquif Canyon on tukevaa tekoa: Demspterhighwaylla tuulenpuuska irroitti kanootin auton katolta.
Auton katon sadevesikouru ja takimmainen kattoteline saivat siipeensä, kanootti ei ollut moksiskaan.

Kun palasin Suomeen, otin yhteyttä Eräketun Timoon ja tilasin ensi kevääksi Esquif Breezen, solon.

Viiden tähden varuste: Kassit



Arctic ground squirrel tried to get into my Ortlieb waterproof bag in vain.

Minun varusteet mahtuivat kahteen 80-litraiseen Ortliebin kassiin. Ilman kompressioremmejä en olisi saanut kasseja kiinni lentoja varten. Kumpikin kassi painoi 20 kiloa ja tasavarmasti niitä ei kentillä kohdeltu kevyesti. Kanoottiin kassit menivät heittämällä ja uusista sidontalenkeistä sain sidottua kassit napakasti kiinni kanoottiin.

Kantotaipaleilla kassi kulki huomamatta reppuselässä ja toimi valtaistuimena huiliessa. Uudet, isot vetoketjut toimivat takkuilematta märissä ja mutaisissa oloissa. Jotain jäin kaipaamaan: isoon kassiin pieniä pusseja, joissa tavarat on. Varsinkin sateella harmitti kaivaa kassista tavaroita. Muutenkin pienissä pussukoissa varusteiden hallinta helpottuisi. Retken aikana purin ja pakkasin kasseja kymmeniä kertoja. Laurilla oli isossa kassissa pienempiä pussukoita, jotka toimivat loistavasti. Ortlieb saa viisi tähteä.

 

Olet tervetullut kuuntelemaan reissusta:Snake River Road Show