Matkakuumetta ja mielikuvittelua

"Formulakuskin tärkein ominaisuus on mielikuvituksen puute." Tämän sanoi oppiäitini mainonnan Great Lady Airi Hast, kun olin hänen toimistossaan opettelemassa mainosalalle. "Jos kuski osaisi kuvitella, miten mennään liki sadan metrin sekuntinopeudella ja mitä kaikkea silloin voi tapahtua", hän ei lähtisi ruutulipulta.

Minä taas rahoitan leipäni ja hullut seikkailuni myymällä mielikuvitustani. Se pahkeinen tulee mukaan myös muihin juttuihin, kuin työasioihin. Minulla on aamuyön horrostila, jolloin pystyn näkemään suunnitelmiani, kehittämään niitä ja valitsemaan parhaita vaihtoehtoja ajatuksen noepudella ilman fyysisen tekemisen hidastetta.

Nyt SnakeRiverExpedition tunkee tälle kaistalle. Nousen joka aamu unitilasta milloin sumuiselle Mayon lentokentälle, milloin etenen jokea pitkin ja yritän nähdä kynnyksiä ja muita virran kuoppia. Etsin polttopuita, uin kanootin kanssa pystysuorien kallioiden välisessä kanjonissa. Huolehdin ruuista, mietin, onko terävä kirveeni liian terävä. Voinko saada kiehuvan kalakeiton syliini ja polttaa itseni.

Olen selannut jokea kanadalaisista kartoista ja Google Earthista. Osaan joen aika hyvin ulkoa. Olen ottanut iltalukemisekseni Clausewitzin Sodankäynnistä. Silti joki ja sen haasteet ovat mysteeri. Matkasta tekee erikoisen sen yksisuuntainen tunneliluonne: kun menee toisesta päästä sisään, on pakko jatkaa, kunnes pääsee toisesta päästä pois. Vastaavia kokemuksia minulla on Atlantilta, tietyn pisteen jälkeen perille on lyhin matka. Takaisin ei voi kääntyä.

Pakko lyödä viimehetken palasia lukkoon: pakkaan ja punnitsen tavarani huomenna sunnuntaina. Maanantaina ajan Forssaaan Lauri Salaman luo ja tsekkaamme yhdessä varusteemme. Jos Laurin tavarat ovat kunnossa, otan ne mukaani. Tarkoitukseni on tsekata matkatavarat lennolle jo perjantaina. Lauantaiaamuna herätys on neljältä. En halua enää silloin hermoilla mistään muusta kuin että olen ajoissa kentällä. Muuten jää viimeisen yön nukkuminen vähiin.


Tietysti tässä on vielä se yrittäjän autuus: pitää tienata loma-ajan vapaa tekemällä kuukauden työt etukäteen. Mitään ei voi jättää kesken. Keskeneräiset tekemiset tulevat retkellä vainoamaan uniani teltassa. Se ei käy. Retkellä pitää voida keskittyä retkeen.

Huh - vähän helpotti.

Riskit – vesimäärä

Virtaama tämän kevään tulvahuipusta Juhannukseen. Vesimäärä on tietysti oleellinen retken onnistumiselle. Tällä hetkellä näyttää, että vettä ei ainakaan ole liikaa. Snakeriverillä ei ole mittapisteitä, mutta Peelriverillä on parikin paikkaa, tämä mittapiste on lähempänä vuoristoa ja ylempänä sitä kohtaa, jossa Peel- ja Snariver yhtyvät.

Jos vettä on liikaa joudumme varmasti ohittamaan kapeat kanjoniposuudet maitse. Siihen olemme varanneet aikataulussa muutaman päivän.

Jos vettä on liian vähän, se voi hidastaa menoa monella tapaa. Alkumatkalla vpoimme jotua uittamaan kanoottia köysillä rannastakäsin, jos vettä on vähän. Väisteltäviä kiviä on vähällä vedellä enemmän.

Lisäksi johinkin kohtiin voi  vähällä vedellä muodostua hankalia könkäitä (putouksia), joita on väisteltävä. Lisäksi joen palmikko-osuudet, joissa virta jakautuu useampaan haaraan, hidastavat jos osumme liian matalaan haaraan.

Kuvan yhtenäinen sininen viiva kertoo virtaaman. Katkoviiva on pitkän ajan keskiarvo. Punainen viiva kertoo vedenkorkeuden. Kun virtaama puolittuu, veden korkeus vähenee vajaan kolmanneksen. Lähinnä kaavio kertoo, että tilanne näyttää meidän kannaltamme hyvältä. Tietysti kovat sateet voivat muuttaa tilanteen nopeastikin.

Peelriverin tämän hetkinen virtaama - n. 250 m3/s - on liki sama kuin Kymijoen Pernoolla juuri nyt.

Waterlevel looks OK to me. Propably locals would know better. At least, when we get to Whitehorse, we will get more accurate information from Kanoe People.

Riskit – pitää pyytää apua – Sanna auttaa

On hyvä, jos omaiset voivat seurata reissua ja nähdä, että matka etenee suunnitellusti. Ihmelaite tähän Spot on gps. Se lähettää reittipisteitä satelliitin kautta nettiin Googlemapsiin. Reittisivun linkki on tässä. Vielä siellä ei ole mitään, mutta tarkoitukseni on kokeilla laitetta täällä Suomessa.

Jos tulee hätä, laitteen voi käynnistää lähettämään hätäkutsua ja sijaintiamme. Viranomaiset saavat hätäviestin ja ryhtyvät toimiin. Tätä napulaa ei paineta, jos hyttynen puree.

Laitteen voi lisäksi ohjelmoida lähettämään "kaikki hyvin" -viestin. Tarkoitus on sopia etukäteen tietyt etapit, jolloin lähetämme tuon viestin. Lähinnä, kun olemme ohittaneet etukäteen hankalaksi arvioimamme taimuuten merkittävän kohdan retkellä.

Mitä maksoi? Laite maksoi n. 140 euroa ja vuoden karttalisenssi ja laajennettu hätäkutsulisenssi toisen mokoman. Silti palikka tuli halvemmaksi kuin satelliittipuhelin vuokrattuna. Ja laitteesta on hyötyä tulevaisuudessa muillakin reissuilla. Laitteen aktivoiminen netissä oli hankalaa, onnistui vasta kolmannella kerralla.

Laite piti nimetä.Annoin sille tyttäreni mukaan nimen Sanna. Sanna on ollut kaikkien purjeveneitteni nimenä ja tuonut hyvää onnea matkoilleni.

Instead of renting satellite phone, I bought Spot Satellite GPS Messenger. It is useful even after this expedition. I named it Sanna after my daughter´s name. When I had sailboats, they were also named after Sanna.

Riskit - Tunne vastustajasi

Google on uskomaton työkalu retken suunnitteluun. Kun ensin merkitsee joen huolellisesti Google Earthiin, niin sen jälkeen ohjelma näyttää joen yksityiskohtaisen profiilin ja pieni nuoli näyttää, missä kohtaa ollaan kartalla.

Olen sijoittanut kartalle aikaisempien reissujen blogeista keräämiäni kommentteja hankalista paikoista ja arvioiduista päivämatkoista. 100 km lähdöstä on ehkä hankalin paikka. Ensin on kivinen, isoaaltoinen osuus ja sen jälkeen joki pusertuu kallioiden väliin. Paikan voimme tarpeen tullen ohittaa maitse.

Kun joki tulee ulos vuoristosta, on 150 km kohdalla loppufinaali, useamman kilometrin pituinen koskiosuus, jossa joku hankala kohta suositellaan ohitettavaksi liinaamalla eli uittamalla kanootti rantaa pitkin kävelleen jaköysillä auttaen.

Oheisessa kuvassa matkantekoon Snakeriverin osalta kuluu 7 matkapäivää. Olemme varanneet retken tähän osuuteen 16 päivää ja Peelriveriin viisi. Noin 45 km päivämatkat tuntuvat aika paljolta, joten oletettavasti matkapäiviä tulee enemmän, ehkä kymmenen. Alkumatkasta mielenkiintoinen maisema varmasti hidastaa etenemistä. Kun tullaan ulos vuoristosta, joki muuttuu helpommaksi ja varmaan päivämatkoja voi silloin pidentää. Valoa riittää melkein läpi vuorokauden.

Tässä vielä linkki Google Earth -näkymään. Toivottavasti toimii.

Google is unbelievable tool! I drew quite detailed route on the Snakeriver & Google calculates a river profile. Link to Google Earth -view. I hpe it works.

Hiekkatietä 600 kilometriä.

Suomalaisten sorateiden syntytarina menee näin: ensin karkaa lehmä, perässä juoksee piika ja hakee lehmän kotiin. Syntyy polku. Lopuksi tulee TVH (Destia?) ja lanaa polun leveäksi. Yuokonissa kuuluisa Dempster Highway on syntynyt vanhan koiravaljakkoreitin pohjalle.

Pissatauko Dempster Highwaylla. Foto Lauri Salama.

Tässä on Dempster Highwayn lossi (Kiitos Google Streetview). Jos kaikki menee hyvin tapaamme Kanoe Peoplen auton lossilla elokuun ensimmäisen päivän aamuna. Meillä on 21 päivää aikaa meloa 300 kilometriä Snakeriveriä ja perään 200 kilometriä Peelriveriä. Tästä lossilta ajamme ensin Fort MacPhersoniin pesulle ja sitten hurautamme soratietä 600 kilometriä Dawson Cityyn.

Tulee mieleen kesän 2006 reissu Uralille. Soratietä sielläkin. Pissatauko epäluotettavan sillan kohdalla, jonka ohitimme joen kautta. Foto Mario Ewerbeck. Joku näissä syrjäisissä kolkissa viehättää tai ainakin vetää puoleensa. Minä olen takimmainen kaveri punaisessa takissa.

Dempster Highway v.s. Russian graveroad in Ural on a trip to Kozhim River in 2006.

Ihan vielä ei jännitä, silti aina välillä perhonen lehahtaa mahassa.

BlackOutSpeakOut

Tulee seurattua retkikohdemaan melojien tempauksia:

Osui silmiini kanadalainen ympäristökampanja, jossa meidän kaikkien melojie oppi-isän Bill Masonin tytär, Becky Mason on myös mukana. Yritykset, myös Beckyn firma, ottivat nettisivujensa etusivuksi tämän saman mustapohjaisen julistuksen. Aika tehokasta. Lisäksi on mahdollisuus vaihtaa Facebook-kuva oheiseksi.

Vaikka Kanadassa riittää lääniä moninkertaisesti Suomeen verrattuna, niin sielläkin ovat vastakkain luontoarvot ja teollisuus sekä poliitikkojen suhtautuminen niihin.

Ensi kerralla iloisempia blogimelontoja.

Suomea ristiin rastiin – Kanadan metsissä.

Olen reissujani suunnitellessa mitoittanut matkoja ja jokia Suomeen. Se antaa hyvän perspektiivin retkeen. Nyt se on vieläkin helpompaa, koska Helsinki ja Whitehorse ovat käytännössä yhtä kaukana pohjoisnavalta. (Kiitos Googlelle kartoista.)

 Ylempi valkoinen neliö on Suomen kohdalla, alempi palanen Kanadassa, Yukonissa.

Suomeen suhteutettuna tulemme reittilennolla Vainikkalaan (Whitehorse). Sieltä Kanoe People vie meidät autolla n. 410 km Iisalmen ohi Kiuruveden suntaan (Mayo). Seuraavana aamuna klo 8 Black Sheep Aviation & Cattle Co. Ltd:n Beawer-vesitaso lennättää meidät n. 280 km koilliseen, Kuusamoon (DuoLakes).

Kuusamosta alkaa melonta. Melomme kolmen viikon aikana 500 kilometriä Pelkosenniemelle (300 km Snakeriveriä ja 200 km Peelriveriä Dempster Hwy:n lossille).

Lossilta saamme autokyydin, noin 600 kilometriä Pietarsaareen (Dawson City). Tutkailemme kullankaivajien kaupunkia pari päivää ja sitten hyppäämme bussiin ja köröttelemme 500 kilometriä lähtöpisteeseen Vainikkalaan (Whitehorse).


Retken profiili eroaa vähän Suomesta, meillä ei ole järviä, joiden pinta on 1200 metrissä eikä maanteitä, jotka kulkevat 1300 metrissä. Ja muutenkin maisemat on aika mäkisiä. Luonnonrauhaa pisaa, sillä Yuokinin osavaltiossa on n. 36 000 asukasta, joista 26 000 asuu Whitehorsessa. Asukastiheys on 0,07 asukasta neliökilometrillä.



Our journey put on the map of Finland. Green=by car/bus, blue=paddling, yellow=by plane. There is a small adjustment: actually Whitehorse and Helsinki, my hometown is on the same latitude 60 deg North. On this map the starting point is about 50 miles north and some 150 miles east from Helsinki. Otherwise the route wouldn't fit within Finland (white border).

Musta hetki.

Lauri soitti ja kertoi, että Askon vaimo on sairastunut äkillisesti ja vakavasti.

Kun aloitin tämän ennakko-blogin, ajatuksena ei ollut näin vakavat tilanteet.

Lähetin Askolle tekstarin ja toivotin voimaa ja jaksamista hänelle ja hänen vaimolleen.

Tapasin Askon vaimon Taiteden yönä 2010, kun hän ja Laurin vaimo tulivat meitä vastaan Finlandia-talon rantaan. Emme päästäneet rouvia Taiteiden yön hulinaan, vaan otimme heidät mukaan kanootteihin ja meloimme yhdessä Kaisaniemen puistoon, missä automme olivat. Molemmat rouvat suhtautuivat huvittuneesti meidän inkkarileikkeihin. Ymmärsivät.

Mitä tämä merkitsee retkellemme? Lauri ja minä päätimme, että hanke etenee. Tietysti toivon, että kaikki päättyy vielä hyvin.

Mielessä on sekavia ajatuksia. Askoa en osaa auttaa. En ole uskonnollinen siinä mielessä, että hakisin jonkun korkeamman apua. Silti uskon, että asian ajatteleminen auttaa ja ehkä tukee Askon perhettä.

Nyt on suunnitelmissa seesteinen hetki. Mitään ei pidä päättää juuri nyt. Tarkoituksemme oli seuraavan kerran tavata kesäkuun alkupuolella ja käydä läpi lähinnä retken sisältöön, varusteisiin ja työnjakoon kuuluvia asioita.

Nyt toivon, että huonojen uutisten pohja on saavutettu ja seuraava muutos on ylöspäin.

Tulee mieleen vanha ajatukseni retken suunnittelusta: mitä tarkemman suunnitelman tekee, on hahmottanut sen vaihtoehdon, joka ei toteudu.