15. elokuuta 2012

Mayo Airport camping 9.7.

First time to everything: camping on an airport. Mayo & Black Sheep Aviation base.

Yukon River - Five Finger Rapids - Carmacs - Mayo ja pyöräilevät saksalaistytöt. Matka nytkähtää taas pykälän eteenpäin. No, runsaat 400 km. Aamulla pekoni-muna-aamiainen paikallisen aamun aikaan, Grizzlyllä Walmartiin ja vielä lyhyt turisteeraus kaupungilla. Poikkesimme Kanoepeoplessa varmistamassa, että kyytimme Mayoon on järjestyksessä. Kuulemma oli ja meidät luvattiin hakea hotellilta kolmelta. Olisin halunnut vielä lisäaikaa kaupunkiin tutustumiseen, mutta ei.

No, odotimme hotellilla tavarakasan päällä istuen tunnin. Onneksi noutajina oli kaksi herttaista rouvaa, kuski Rita ja Virginia, Ritan äiti, joka lähti matkaseuraksi.

Matkalla pysähdyimme katselemaan nähtävyyksiä, mm. Klondike-joen mahtavaa Five Fingers-koskea, jonka läpi mm. Virginian isä, joka toimi siipirataslaivan kapteenina, oli ajanut laivan monasti. "Keep to the left, keep always to the left." Oli kuulemma ajo-ohje. En laskiksi kanootilla.

Tankkasimme Carmacsissa, joka nyt muuttui  minulle historiallisesta nimestä oikeaksi kyläksi joen rannalla. Huimaa. Lounastauolla yhytimme kahvilassa kaksi saksalaista tyttöä, Martinan ja Monican. He olivat polkupyöräretkellä. Monica oli aloittanut retken Ushuaiasta joulukuussa 2009. Nyt he olivat palaamassa etelään jäämereltä. Meidän reissu kutistui aika marjanpoiminnaksi. Linkki Monican blogiiin.

 Ennen Mayoa näimme vielä yhden ruskea- ja yhden harmaakarhun. Kyllä niitä täällä liikkuu. En ollut varannut Mayosta etukäteen majoitusta, olin varma, että se jotenkin järjestyy. Saimme telttapaikan lentokoneiden vierestä kohtuulliseen 20 CAD:n hintaan. Vähän tuntui ahneuden maksimoinnilta: olimme juuri ostamassa melkein 3000 dollarin hintaisen lennon. No, maassa maan tavalla. Toisaalta emme antaneet kyydittäjille tippiä, oli tapa tai ei, he olivat myöhässä, ei siitä pitäisi palkita edes Kanadassa.

Teltta on OK ja alla pehmeä ruohomatto, mutta sataa. Viritimme tarpin, ettei ihan kaikki kastu. Herätys on kuudelta, että ollaan pakattuna ja valmiina lentoon klo 7.

Sateen ropinassa Laurin kuorsausta kuunnellen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti