Jaakko heittää lämpöisen kiven — 25.7.

Even on the Peel (about 1 mile down from the Taco Bar) we are careful with our canoe. We pull it close to the camp & tie it up.

Keskiviikkoaamu 25.7.

Aurinko – sen lämpö herättää seitsemän maissa. Avaan teltan luukkuja. Kevyt tuuli vilvoittaa ja uni jatkuu.

Täydellinen hiljaisuus. Mitä nyt paarmat pörrää teltan hyttysverkon takana.

Lauri on tehny tulet ja lämmittänyt vettä aamupuuroa (yäk!) varten. Pakko mennä puurolle, vaikka vatsa toimii muutenkin.

Vesi joessa näyttää nousevan. Olemme aika matalassa rannassa. Toivotaan, ettei joki aja meitä Jaakonpäivän kunniaksi evakkoon.

Setvin äsken karttojamme. Tarkemmista kartoista puuttuu 50 kilomterin osuus Peeljokea. Tuskin eksymme.

Keskiviikko 25.7.

Lepopäivä tekee hyvää. Kun ainoa tekeminen on melonta, niin leiripuuhastelu pakottaa rentoutumaan.

Välillä istumme Laurin kanssa pitkään puhumatta. Omissa ajatuksissamme. Varmaan molemmat miettivät kulunutta kahta viikkoa.

Saan sentään pestyä yöpaitana pitämäni ohuen fleecen, pitkähihaisen Muston aluspaidan ja yhdet kalsarit. Helteinen aurinko ja kevyt tuuli kuivattaa pyykin hetkessä. Pakkaan kuivapuvun pois. Vesi ja ilma ovat läpöisiä, en tarvitse kuivapukua sileää Peeljokea meloessa.

Vilskettä: Vesitaso tuli lännen suunnasta, kiersi leirimme yli ja laskeutui ylävirran puolelle hakemaan jonkun porukan pois. Kiikaroimme konetta, ei ollut käyttämämme Black Sheepin väreissä. Pontooniin sidottu kanootti on keltainen. Tai ehkä siinä on kaksi kanoottia sisäkkäin, emme näe niin tarkasti.

Syömme kahdesti porkkana-peruna-pussisipulikeittoa. Nyt on perunat ja porkkanat syöty. Laitan aamuksi papuja turpoamaan. Pavut ja Corned Beef on tymäkkä aamiainen. Jaksaa meloa. 

Illalla muistan vielä heittää Laurin toivomuksesta lämpöisen Jaakonpäivän kiven. Heitän kaksi. Toisen heiton filmasin ja toisesta molskahduksesta otin stillkuvan.

Päivän puheenaiheena on melonta. Kuinka eri ihmisille sillä on niin erilainen merkitys. Lajin pahimmaksi edustajaksi nimesimme muutaman naisen ja ämmämäisen miehen, jotka haluavat turvallisuuteen vedoten jokaisen harrastavan tätä lajia juuri oikealla tavalla. Heidän tavallaan.

Illan ohjelma on ampiaistanssi pyyhkeillä huiskien teltan ympärillä. Jostain syystä kolme meluisaa pörriäistä haluaa välttämättä sisä- ja ulkoteltan väliin pörräämään. Ne osaavat tulla välikköön vaikka ihan maan rajasta teltan liepeen alta. Sen jälkeen ne pörräävät hullun lailla teltan topissa ikäänkuin paniikissa ulospääsyä etsien. Emme kumpikaan ymmärrä ampiaissen logiikkaa.

Vielä vesitasosta. Tai oikeammin porukasta, joka lähti kotiin.Arvelemme heidän meloneen jonkun toisen Peel-joen sivuhaaran. Jos he olisivat lähteneet Dua Lakesilta meidän jälkeemme, he tuskin olisivat meloneet näin nopeasti alas. Tuli mieleen, että toivottavasti lentäjä tai melojat kertovat Kanoepeoplelle, että näkivät leirimme. Ja vielä parempi, jos sana kiirii Suomeen.

Viikon päästä keskiviikkoaamuna meillä on treffit noutoauton kanssa Dempster highwayn lossilla. Jos säät suosii, loppumatka ei ole ongelma. Emme toivo pohjoistuulta.

Teltan sivulokerossa kelloni lämpömittari näyttää 32 astetta celsiusta! Mulla on vielä aurinkokenno ja Riitan kamera latuuksissa teltan aktolla. Nappaan ne ois ja sitten nukkumaan.

Nati 21.52 Gulak – 200 km / 99 m togo

Olet tervetullut kuuntelemaan reissusta:Snake River Road Show

Ollaan me kovia jätkiä – 24.7.

Honestly: we are tough guys. We made it with flying colours! The Snake.

Tiistai 24.7.

Peelriver vähän ohi Taco Barista, mistä vesitaso yleensä hakee Snakeriverin melojat pois.
Ihana hiljaisuus. Ei kuulukosken kohinaa, sade ei ropise teltan kattoon eikä tuuli paukuta teltan liepeitä.

Viimeyö oli mahdoton, illalla alkanut, vihaisesti puuskaileva tuuli kiusasi aamuun saakka.

Emme saa aamiaista, kun tuuli puhaltaa nuotion lämmön kattilan ohi. Siirrämme nuotion hiiltynyt klapi kerrallaan suojaisempaan paikkaan. Meillä on limsapullollinen turvonneita ruskeita papuja. Keitämme ne valmiiksi ja suurustamme pavut puolella purkillisella corned beefiä. Päälle kahvit.
On sen verran tukeva aamiainen, että jaksamme meloa koko päivän muutamalla välipalanäkkärillä ja purkillisella säilykepersikoita. Edes nyt illalla emme tehneet lämmintä ruokaa.

Melomme pari ensimmäistä tuntia puuskaiseen vastatuuleen. Päivä on lämmin ja meno on sen verran raskasta, että olemme valmiit jäämään vielä yhdeksi yöksi Snakeriverin puolelle.

En pidä ajatuksesta, että menisi vielä yksi yö miettiessä, minkälainen hornankattila Snake ja Peelriverin kohtaaminen on näin isolla vedellä. En edes tiedä tarkkaa kilometrimäärää risteykseen.

Peel tulee vastaan kuin varkain. Ison töyrään takana joki vaan levenee ja virrat kohtaavat toisensa rauhallisesti. Tuul i tyntyy ja melomme lämpimässä aurinkloisessa illassa mahtavaa Peeliä ihaillen.
Toisella yrittämällä löytyy leiri, johon jäämme kahdeksi yöksi. Olemme aikataulusta hieman edellä, joten pitää malttaa levätä, kun joen vaativin osuus on ilmiselvästi takana.

Tällä vedellä Snakeriver oli oikeasti vaarallinen. Kosket eivät olleet pahoja, mutta virran nopeus ja iso vesimäärä tekivät melonnasta haasteen. Monin paikoin vesi oli niin korkealla, että kumpikin uoman molemmat rannat olivat jopa kilometrien matkalla mahdottomia rantautua. Alun 265 kilometrin matkalla joki virtasi tavalla tai toisella kuin koski.

Yhdellä kanootilla liikuessa ei ollut varaa virheisiin. Jos olisimme kaatuneet, se olisi ollut katastrofi. Joen koko 300 kilometrin matkalle gepsi näyttää liikkeelläolon keskinopeudeksi 10,2 kilometriä tunnissa. Se sisältää myös kantomatkat Duo Lakesista (0,5 km/t) ja Ison kanjonin ohituksen, jossa 300 metrin matkaan kului päivä.

Luontokokemuksiin tulee uusi lisä, suden jäljet Snakeriverin viimeisellä taukopaikalla.
23.31 täydessä erämaan hiljaisuudessa. Nati + Gulak. 200 km / 99 m togo, pudotus  0,9 m/km

Olet tervetullut kuuntelemaan reissusta:Snake River Road Show

Elämä hymyilee, joki ei ihan – 23.7.

Happy birthday Jaakko! from Jaakko Makikyla on Vimeo.

My 63:rd birthday! I hoped that the rest of the journey is rainfree.

Maanantaiaamu 23.7.

Kauhukuvasade: sataa ja vesi nousee niin, että varustesäkit lähtevät ajelehtimaan virran mukana. Ruokatynnyri kolistelee perästä. Sitten vesi alkaa kuohata teltan ympärillä ja pitää rynätä pelastamaan mitä voi. Tällainen sade piti illalla hereillä reilun tunnin. Herkeämätöntä, kiivasta ropinaa. Oli helpotus, kun vihdoin tuli hiljaisuus ja pääsin uneen.

Nyt juuri alkoi aamusade. Täpärästi ehdin käydä pissalla ja tsekkaamassa, että joen pinta on edelleen laskenut päivittäisistä sadekuuroista huolimatta. Vielä pienet nokoset sateen ropinassa. Hauska alku syntymäpäivälleni. Saisipa lahjaksi kuivan loppumatkan

Eikö meillä ole sadekampeita? On tietysti, mutta ne on lähinnä suojaamaan meitä meloessa pärskeiltä ja pikkukuuroilta. Ei ole hyvä kastua, jos ei ole pakko. Emme halua vilustua. Kirjoitti aamutuimaan Jakko 63 v.

Maanantai 23.7.

Sadetta, sadetta, sadetta ja illalla vielä kovia tuulenpuskia. Ei viitsitty rantautua sateessa, vaan melottiin ja odotettiin sään paranemista. Tuli retken pisin päivä, 46 km. Käytiin katsomassa yhtä leiripaikkaa. Oli huono ja saatiin maailman äkäisimmät hyttyset kimppuumme. Pääsimme niistä eroon vasta kun yhdessä nivassa nopeus kasvoi riittävästi ja ajoviima pudotti vihulaiset kyydistä.

Joki on jo rauhoittunut huomattavasti, vaikka vettä on edelleen paljon. Rinteissä näkyy sateen aiheuttamia maanvyöryjä. Isoja puita on tullut ryminällä alas jokeen. Jokeen juuttuneet ajpopuut ovatkin olleet väistelyn suurin tarve virrassa.

Nopeutemme on edelleen hyvä, mutta hieman pudonnut hiljentyneen virtaaman myötä. Nyt jaksaa meloa, eikä tarvitse joka manööverissä tsempata täysillä virtaa vasten.

Joen- ja virranlukutaito on reissun aikana kehittynyt vastaamaan joen erityispiirteisiin.
Tänään onnistuimme ennakoimaan ja väistämään voimakkaan akanvirtapyörteen.

Illalla taas tuuli nappasi telttamme ja Lauri juoksi sen kiinni. Nyt karkulainenon sidottu tukevasti kiviin. Samoin kanootin päällä on kolme isoa kiveä painona.

Päivän eläimet, neljä korppia, ilmes, hirvi ja vasa sekä pari sorsapoikuetta. Iltapalana papuja & corned beef.

On puoliyö, nati + Gulak. 284 km / 231 m togo, pudotus 3,7 m/km
P.S. Vaihdoin Sannaan uudet patterit. Ensimmäiset patterit ovat riittäneet matkan alusta tähän saakka.

Olet tervetullut kuuntelemaan reissusta:Snake River Road Show

Ladataan akkuja – kirjaimellisesti – 22.7.

Loading batteries - literally. We had quite a bit of rain & clouds. So we used every chance to load batteries.

Sunnuntaiaamu – 22.7.

Hyvin nukuttiin. Karhut eivät herättäneet vaan ystävämme Ropina. Loikoillaan teltassa ja odotellaan aamusateen hiipumista.

Aamun juttuja: Dixie-line, ranskalaisten voyagerien Wintercity, Caesar´s Land – tarina Hudson Bay Companysta. Eskimoiden nahanparkitseminen pureskelemalla. Pehmeä kuutinnahka on hyvä ihoa vasten. Luonnonsuojelijat, WWF, salametsästäjät Suomessa. Kotkansulat ja joutsenensulat.

Sunnuntai 22.7.

Karhut antavat olla ja saamme pitää lepopäivää. Päivä menee mm. puuhatessa aurinkokennon kanssa – lataus tuntuu tehottomalta. Saan sen verran virtaa kameroiden akkuihin, että voin kuvata joitan varusteitamme tositoimissa.

Suomen ja A:n liput nostettiin salkoon. Annan jokiveden lämmetä Ortliebin mustasa leilissä. Otan haalean suihkun ja nyt on mukava ja puhtoinen olo.



Lauri keitti peruna/porkkanasopan. Siitä riittää hyvin kahdelle miehelle kaksi ateriaa.Tarjosimme eilen Suomi-viinaa karhulle ja kun ei kelvannut, otimme omaan käyttöön. Kiitos siitä Pekalle. Tietysti vähän taikauskoisena ropsaisemme Otsollekin ryypyn.

Iltasade ajaa meidät telttaan hieman ennen kymmentä.

2203 Nati, sateen ropistessa Gulak.
Tänään ei edetty, tilanne 284 km / 231 m togo, pudotus 3,7 m/km

Tule ja kuulet kaikki: Snake River Road Show

Karhu tuli leiriin – 21.7.

This is how our camp looked to the brown bear, when it came to visit us.

Lauantaiaamu 21.7.

Tuntuu hyvältä herätä, kun aurinko lämmittää telttaa. Sininen taivas. Panen aurinkokennon teltan katolle katselemaan taivaalle.

Laurin kanssa jutellaan suomensukuiset kansat, Aunuksen retki, jossa olivat mukana Laurin isä ja Arvo-enoni. Ajaudutaan sitten poliittisesti jakautuneisiin urheiluseuroihin, Nuoriin Kotkiin, Pioneereihin ja Partiolaisiin. Kerroin siviilipalvelusajastani Valtion väestönsuojelukoulussa.

Lauantai 21.7.

Olen juuri painamassa Sannan leirissä –nappulaa, kun Lauri sanoo ”karhu”.
Tosiaan, nuori harmaakarhu tallustaa päättäväisen näköisenä leiriämme kohden. Kun nousemme Laurin kassa seisomaan ja älähdämme, karhu tulee toisiin ajatuksiin ja pötkii pusikkoon.

Emme pidä lepopäivää, emme jää yöksi samalle saarelle uteliaan nallen kanssa.

Illalla laittamani merkkitikku joen varressa kertoo veden nousseen edelleen. Osassa jokea ei enää ole rantoja, vaan vesi menee pitkin pusikoita.
Vettä on valtavasti ja se virtaa lujaa. Väistelemme joen pohjaan juuttuneita, kuohaavia ajopuita ja niiden juurakoita.

Joen palmikko-osuuksilla on välillä vaikea arpoa, mihin suuntaan joki jatkaa menoaan. Gepsi näyttää parhaimmillaan yli 17 km/t nopeuksia ja paikoin virtaa nostaa aaltoa vain, koska vesi ei mahdu sileänä alas. Mieleen tulee ajatus, että nyt mennään rantaan ja odotetaan, että vesi laskee tolkullisiin lukemiin. Onneksi lopupäivästä meno alkaa helpottua joen uomien levetessä ja kaltevuuden laskiessa.

Löydämme sopivan pienen saarekkeen ja teemme siihen leirin. Ollaan rannassa hyvissä ajoin viiden maissa. Olemme molemmat väsyneitä sekä fyysisesti että henkisesti. Silti on hyvä fiilis, alkaa tuntua siltä, että loppumatka on jo helpompaa.

Huomenna pidämme lepopäivän, jos karhut sen meille suovat.
21:34 Nati + Gulak. 284 km / 231 m togo, pudotus 3,7 m/km

P.S. Jäi kertomatta, että karhun näkeminen sai minut avaamaan ostamani karhusprayn kaupan paketista. Olin ajatellut, että selvitään Laurin spraylla ja jos en joudu avaamaan omaani, voisin yrittää myydä sen takaisin kauppiaalle. Huh – jos karju olisi tullut seurakseni aamukakalle, ei minulla olis ollut tarjolla kuin hajustamattomia baby-kosteuspyyhkeitä. Nyt mennään pusikkoon karhuspray vyöllä kuin skoobari ikään. (translitteroijan kommentti: karhuepisodi unohtui nopeasti ja samoin karhuspray. Meillä molemmilla oli spray käyttövalmiina teltassa kun menimme nukkumaan, ei sitä muuten pidetty mukana.)

Tule ja kuulet kaikki: Snake River Road Show

Ledge on paikka koskessa, johon ei pidä joutua – 20.7.

Thunderstorm in the mountains. Better wait & see on the solid ground. I was a little worried about our canoe. If the wind gets bad, it may blow it down the river. OK, it was fully loaded.

Perjantaiaamu 20.7.

Aamusateen pisarat teltan kattoon voisi laskea. Pieni ripaus, jonka navakka etelätuuli kuivaa hetkessä. Etelätuuli puhaltaa vuorilta tänne laaksoon. Teltan sivutaskussa ollut kelloni näyttää 22 astetta. Eka lämmin aamu.

Laurikin herää ja toivoo sammalpohjaa nukkualustaksi. Nämä kivikot ja ohut alusta eivät tunnu tekevän hyvää rasittuneelle kropalle. Oli minullakin illala nivelet kipeänä keskiviikon ja torstain kiipeilyistä.

Perjantai 20.7.

Pisin päivä tähän mennessä, 37 km. Joen piti rauhoittua, kun olemme jo reilusti vuoriston ulkopuolella, mutta kattia kans.

Vettä on paljon ja se viilettää aivan liian lujaa. Pystysuorien kallioiden mutkiin muodostuu ruotsinlaivan potkuriviran kaltaisia isoja pystypyörteitä (boils). Vesi kiehuu ja nousee jopa puoli metriä ympäröivän veden yläpuolelle. Silti pyörteeseen on pakko meloa. Kallion vieressä kuohaa vielä hurjemmin. Yleensä puolen kierroksen jälkeen saamme kanootin raivoisalla melonnalla pois pyörteestä.

Muutama kilometri lähtömme jälkeen tulee vastaamme yllättäen se paljon puhuttu Ledge. Joki kapenee ehkä kymmeneen metriin, vasemmalla on liki yli koko joen ulottuva kynnys, jossa vesi möyryää hurjana. Oikeassa rannassa pieni lohkareinen kallio. Kummallekaan rannalle ennen kuohaa ei pysty rantautumaan.

Meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysähtyä. Ohjaan ihan oikeaan rantaan, nopeutemme on yli 14 km/t.
”Ajan kalliolle!” huudan Laurille. Tähtään oikean rannan parin lohkareen väliin. Uskon nopeutemme ja liike-energiamme riittävän, että nousemme kokonaan kalliolle ja pysähdymme. Totaali paniikkiratkaisu – kuohaan emme saa joutua.

Kivien kohdalla Lauri vääntää keulan takaisin virtaan. Liu-umme ulommaisen kiven päälle, se pudottaa nopeuttamme ja livahdamme hallitusti ledgen ohi. Tilaa manööverille on tasan kanootin leveys.
Ledgen jälkeen on pitkä rivi parimetrisiä seisovia aaltoja. Viiletämme niistäkin rantaa hipoen ohi.
Oli reissun täpärin tilanne.

Iltapäivällä ajan huolimattomasti kahden virran yhtymäkohtaan ja tässä voi rehellisesti sanoa, että vakaa kanoottimme pelastaa tilanteen. Horjahdamme, mutta virta ei silti nappaa pahasti kanoottiin.

On vaativa reissu. Sateet ovat lisänneet joen virtaamaa ja se on vaarallisen kovaa. Täällä alempana isot vesimassat ja virran irtirepimät täysikasvuiset puut lisäävät haastetta. Vettä on paikoin niin paljon, että keskellä muuten sileää virtaa alkaa muodostua kohtalaisia aaltoja kuin tyhjästä. Virran gradientti alkaa jo pienetä niin, että sen huomaa. Paljo vesi pitää matkaamisen edelleen täysipainoisena koskimelontana.

Päivän finaali on ukkonen, jota pidämme tarppiin kääriytyneenä noin tunnin. Melomme ukkosen jälkeen vielä jokusen kilometrin, ennenkuin löytyy leiri.

Ilta on selkeä. Syömme minestronekeittoa, jota terästämme parilla kuksallisella makaronia ja puolella purkilla Corned Beefiä.

Teltassa viritämme Laurin selän suojaksi paksumman makuupussini. Tarkenen jo kevyemmällä kesäpussilla.

Huomenna pidämme lepopäivän. Parempi jatkaa matkaa hyvin levänneenä.

Meni vähän myöhään. 00:02 Nati + Gulak. 318 km / 357 m togo, pudotus 4,2 m/km

Tule ja kuulet kaikki: Snake River Road Show

Karhu haluaa kyytiin – 19.7.

Curious grizzly, first b-encounter on the river.

Torstaiaamu 19.7. — Heräsin puoliviiden aikaan, kun sadepisarat napsahtelivat teltan kattoon. Pomppasin ylös ja hain teltan katolla yön olleen aurinkokennon. Kävin samalla aamupissalla ja takaisin makuupussiin.

Nyt kello on yksitoista ja kohtalainen sateenropina on jatkunut tuntikausia. Yleensä sade on lakannut puoleenpäivään mennessä, mutta tämä tuntuu taukoamattomalta. No, odotellaan. 

Torstaipäivä 19.7. — Päästään liikkeelle reilusti iltapäivän puolella. Ihmetellään matkaoppanamme olevan blogin printissä sanaa Ledge. Lauri muisti, että mun puhelimessa on englanti-suuomi –sanakirja. Löytyi, ledge on hylly. Arvelemme, että joessa on jonkinmoinen kynnys. Yhden kanjonin läpi tulemme, mutta ledgestä ei ole tietoa. Piti olla 137 km kohdalla.


Sen sijaan 140 kilometrin kohdalla meitä katselee jokitörmällä kohtalaisen kokoinen harmaakarhu, grizzly.

Se nousee takajaloilleen nähdäkseen meidät paremmin. Se lähtee seuraamaan meitä rantaa pitkin. Onneksi virta vie meitä vauhdilla eteenpäin.

Maltamme pysähtyä vasta 145:n kohdalla ja teemme paikalle leirin.

Otan muutaman kuvan leirinpystytys- puuhistani. Laitan pajuhakoja teltan alle pehmikkeeksi ja suojaksi mutaa vastaan. Lauri tekee iltapalaksi riisi-sipuli –keitoksen. Hyvää on.

Laurin puuhatessa ruokaa kävelen jokivartta alaspäin. Muutaman sadan metrin päässä näyttää olevan se Ledge:  rannalta veteen työntyvä kallionkieleke, joka muodostaa pienen putouksen. Matalalla vedellä varmaan mainittava, mutta nyt isolla vedellä emme olisi ehkä huomanneet sitä lainkaan. Kerron Laurille, että näin ledgen, eikä siitä ole meille harmia.

Joki alkaa muuttua rauhallisemmaksi, silti tänään oli isoja aaltoja ja useita hankalia kivikkoja. Parhaimmillaan joki toi meitä alaspäin 16,8 km/t. Nytkin telttaan kuuluu kosken kohina ja välillä kolahtelua, kun kivet pyörivät virrassa. Olemme juuri vuoriston rajalla, tästä eteenpäin alkaa maisema tasata.

Pakko myöntää, että jännää ja jopa hermostuttavaa on ollut, kun lasketaan isoa vettä sokkona ja vauhdilla. No, hienoa tämä on.

Eka kerta, ettei tullut vuoristolle tyypillistä alkuillan rankkasadetta. Hyvä sekin.
23:26  Nati, Gulak. 355 km / 513 m togo, 5 m /km.

Osallistu ja ällisty: Snake River Road Show

Snake River Chilkoot Pass – 18.7.

 We name our climbing  Snakeriver Chilkoot Pass after the famous gold-rush climbing.
Nimeämme nousun Snakeriver Chilkoot Passiksi kuuluisan kultaryntäyksen kanjonin mukaan.

Päivä alkaa jatkuvalla sateella. Vasta iltapäivällä päästään siirtämään loppuja tavaroita. Ensin viemme kanootin.

Kanoottia ja leiriä lukuunottamatta tavarat ovat kanjonin toisella puolella. Teimme neljä reissua. Ensin köyden avulla jyrkkää sorarinnettä 45 metriä ylös (Laurin 25-metrinen köysi ja minun 20-metrinen heittoliina). Sen jälkeen nyppylän yli ensin loivaa polkua ja sitten jyrkempää töyrästä joen rantaan.

Teemme taljan. Lauri on kanootin keulassa ja minä ylärinteessä. Kiskaisemma kanooottia aina ptäkän eteenpäin ja talja estää sitä ja Lauria liukumasta alaspäin.

Jyrkkään nousuun on paras kolmen pysähdyksen taktiikka, muuten loppuu henki. Takaisinkävely hoituu sekin kolmella huililla. Istumme mättäällä ja katselemme komeaa vuoristomaisemaa.

Kuvasimme kukkia ja höhliä maaoravia, jotka sirkuttivat meille. Itseasiassa varoittivat kavereitaan meidän läsnäolosta.

Kanjonin jälkeen virta jatkuu vauhdikkaana, putoamme edelleen, nyt 5 m/km. Vajaan päivän saldoksi tulee 30 km.385 km to go.

Iltapalaksi teemme minestrone-pussikeittoa, johon lisäämme pari kuksallista makaronia.

Nyt hyvissä ajoin nukkumaan, kello tulee juuri 21.

Osallistu ja ällisty: Snake River Road Show

Täpärästi ennen Isoa Kanjonia - 17.7.

TheBigCanyon IMGP4857 from Jaakko Makikyla on Vimeo.

The middle of the Big Canyon. Carrying gear & canoe using left side is not a big deal as long as you have about 45 meters of rope to rig to the slope for climbing.

Tulimme isolle kanjonille, joka on tällä vedellä ohitettava maitse. Päivän saldo 15 km.

Aamu alkoi hitaasti. Sataa ja kylmyys ottaa päähän. Vetkuttelemme aikamme, mutta lopulta lähdemme. Virta on todella vauhdikasta 10-13 km/t.

Odotamme isoa kanjonia ja epäilyttävän mutkan kohdalla menemme maihin ja kiipeämme töyräälle tähystämään.

Yhden turhan hälytyksen jälkeen näemme kanjonin. Olemme vaan rantautuneet joen väärälle puolelle.

Teemme huolella melontasuunnitelman, jonka avulla pääsisimme rantautumaan ennen kanjonia joen vasemmalle rannalle. Yortys onnistuu, mutta melominen poikkivirtaan kiivaassa vedessä on jännää. Turhia toleransseja ei jää.

Kanoottimme oikealla keskellä.
Our canoe on the middle right

Kiipeämme töyrään päälle ja kauhistelemme kanjonin. Löydämme hyvän polun tavaroiden ja kanootin kantamiseen kanjonin ohi. Noin 300 metrin kantomatka ehkä 15-metrisen mäen yli. Alussa jyrkkä hiekkarinne, loppumatka loivaa ja lopussa jyrkkää alamäkeä.

Lauri tekee maukkaan kinkkurisoton.

Nyt teltassa - ei kuulu sateen ropinaa. Taustalla pauhaa kanjonin koski kuin iso teollisuuslaitos.

385 togo, 663 m. 2213 Nati + Gulak.

P.S. Söin risoton Riitan minulle pakkaamilla puikoilla. Lauri tyytyi lusikkaan.

Vuoriston vaihto – 16.7.

Paddling through a changing mountain valley. This was one of the most challenging stretch to paddle. Heavy rain did not make it easier. I don't know how this place changes with different waterlevels, but I recommend to check this part before going in (about 3 km upriver from this place). We did not & it was quite interesting.

Huono aamu: sataa kaatamalla eikä tarppia ole viritetty. Millään ei meinata lähteä käyntiin.

Minä tyhmä puen leirivaatteet päälle ja kastelen ne aamupuuhissa. Melontakamat ovat olleet ulkona narulla ja kastuneet. Vaihdan kastuneet vaatteeni märkiin melontavaatteisiin. Ovat ainakin tuulettuneet.

Corned beef -aamiainen pelastaa päivänalun. Corned, sipulia ja purkkipapuja. Nam, tällä jaksaa meloa.

Matka taittuu helposti ja joutuisasti. Kahdesti nousemme maihin jaloittelemaan ja lämmittelemään.

Päivän finaali on syöksy kahden vuoriston välisen solan läpi. Ei ole varsinainen kanjoni, mutta vuoret tulevat molemmilla rannoilla jokeen saakka. Vesi menee kovaa ja me myös. Nopeus 13 km/t, isoja kiviä ja kohtalaisia aaltoja.

Solan lopussa alkaa sataa kaatamalla ja mun rillit kastuu niin, etten näe kunnolla. Pakko mennä rantaan. Tuikataan Laurin kanssa virran poikki matalaan kivikkorantaan.

Leirin teko aloitetaan tarpista. Korkea joenpenkka suojaa leiriämme navakalta pohjatuulelta, joka tulee laaksoa pitkin alavirran suunnalta. Vuoret ovat pilvien peitossa, on hämärää.

Lauri putoaa risukuorman kanssa joenpenkalta alas mukulakivikkoon. Näyttää pahalta, mutta onneksi vauriot jäävät lopulta vain henkiselle puolelle.

Keitän perunoita ja porkkanoita. Tulen saimme aikaan pitkän yrittämisen jälkeen. Reissun hankalin tulenteko. Kaikki on märkää.

Nyt illalla näyttää kirkastuvan. Nähdään sitten aamulla, kuinka kävi.

Huomisen ohjelmassa on iso kanjoni. Se  ohitetaan kantaen. 400 km togo, korkeus 702 m. Niin hämärää, etten näe lukea. Nati 2217

Maitojoki ja muita rasvaisia juttuja – 15.7.

Milkyriver canyon. Worth stopping. Waterlevel was just right. One foot more water & this would have been No-Parking canyon.

Ollaan väsyneitä. Päästään ylös vasta kymmenen jälkeen.

Paistan aamiaiseksi paksuja palvikinkun siivuja ja imeytän rasvat perunanpaloihin. Snakeporilainen. Jälkiruuaksi paahdan viimeiset pehmeät leivät ja syömme ne vaahterasiirapin kanssa. Kahvia emme ehdi keittää, kun alkaa sataa.

Menemme telttaan ja julistimme vapaapäivän. Sade kuitenkin lakkaa ja lähdemme liikkeelle.

Olemme varautuneet Milkyriverin kanjoniin yhtenä hankalana paikkana. Kanjonissa näkyy hyvissä ajoin helppo rantautumispaikka ja koko kanjoni on helposti melottavissa.

Pysähdymme kanjoniin ja kuvaamme valkoisen jokiveden sekoittumista Snakeriverin turkoosiin veteen.

Päivän matkaksi tulee 20 km, kun löydämme hyvän leiripaikan. Komeat maisemat ja teltalle kuiva, pehmeä mättäikkö.

Teemme tulilla iltakahvit ja otamme muutaman hapankorpun. Turisemme nuotiolla inkkareista, jousiammunnasta, Laurin kelloseppä-isästä Forssassa, telttojen tekemisestä, Hylje-haalareista. Vaimoista ja ylipäätään siitä, että naiset on niin viisaita. Ilman heitä näitä reissuja ei syntyisi. Ai-niin, Lauri vielä kertoo olleensa lapsena Robin Hood. Hän kulki Forssan metsissä siskon vihreissä trikoissa ja  kerniliinasta leikatussa Robin Hood -kaulurissa.

Sadekuuro ajaa meidät telttaan lataamaan akkuja, kirjaimellisesti. Ripustan aurinkokennon sisälle teltan kattoon.

Koitan valokuvata vuoriston vaihtelevaa valaistusta ja ilmettä. Jylhää. Puita on vuorten rinteillä harvakseltaan kuin Kristian Krokforsin tauluissa.

Teltassa miellyttävä 22 astetta, Yöksi tietysti viilenee. 438 km jäljellä, leirin korkeus 818 m. Vielä illan Gulak. Nati 2208.

Huolellista koskenlaskua – 14.7.

Snakeriver First Canyon 2nd bend from Jaakko Makikyla on Vimeo.

Aamu kanjonissa käy eniten hermonpäälle. Fyysinen rasitus on vähäistä, mutta useassa kohtaa pitää meloa millintarkasti. Kanjonin jälkeen on jatkuvaa ykkösen-kakkosen koskea, paljon kiviä ja kovavauhtinen virta. Loppupäivän melomme Snakeriverille tyypillistä palmikkoa, jossa joki virtaa useassa uomassa. Palmikkoa on hauska meloa, virta vie, riittää kun ohjailee.

Leiriksi löytyy matala mukulakivisärkkä. Maa on kuivaa, mutta kivistä. Taitamme pihlajanoksia, niistä tulee oiva pehmike teltan alle. Kuivia ajopuita löytyy myös. Olemme jo metsä (kuusi) vyöhykkeellä ja polttopuita on, lähinnä virran mukaansatempaamia ajopuita juurakoineen.

Joki vaikuttaa täydemmältä kuin ihan ylhäällä. Melomme vesiruuhkassa.

Ilta on liki pilvetön.

Päivän eläimet karibu, tietysti komeasarvinen ja ihan uskomattomia valkoisia dall -lampaita, jotka liikkuvat liki pystysuoralla kallioseinämällä. Niitä oli kymmeniä.

Ai-niin, vielä nähtiin korkealla lentävä potkurikone - ei vesitaso. Lensi korkealla länteen ja tuli noin tunnin päästä takaisin. Tuskin huomasivat meitä.

Nati 22:58 nyt vähän Gulakia. Eka kerta ohuessa makuupussissa. Tällä retkellä.

Viisi mutkaa matkassa - 13.7.

First canyon after 12 km of nice rapids - enough water. Canyon is ok with this water. Places to land and scout are between the five corners. It is good to hike the canyon to get an overall picture. Finally we got good firewood.

Kaksitoista kilometriä koskea, tulimme alaspäin runsaat kuusi metriä kilometrillä. Paljon kiviä, koski lähinnä I-II -luokkaa. Vähän tulee vettä kanoottiin, mutta ei ongelmaksi asti. Parhaimmillaan gepsi näytti nopeudeksi 18 km/t, keskinopeus 13. Meno pysähtyy hankalaan kanjoniin, jonka viisi mutkaa on pakko kävellä katsomaan.

Teemme alustavan suunnitelman, numeroimme kosket, ylin on vitonen, alin ykkönen. 5 ja nelonen rosvoväylää, 3 ensin vasenta reunaa, loppu oikealla, 2 liinaamalla vasenta reunaa ja ykkönen laskemalla.
Kanjonissa pääsee rantautumaan koskien välillä.

Jos olisimme kahdella kanootilla matkassa, olisi mahdollista kokeilla kanjonin läpilaskua kerralla, ei ne kosket niin pahoja ole, kakkosia ja joku kohta kolmonen. Nyt ei kokeilla.

Iltapalaksi on pasta carbonaraa, maistuu.

Nyt on jo pystyynkuivaneita kuusia, joista saamme kunnon nuotion. Ei tarvitse tuskailla tuoreiden vaivaiskoivujen kanssa. Temme leiriin kasan puita seuraavalle tulijalle.

Lähtö joelle jännittää aina, viimeyönä heräilin tämän tästä miettimään erilaisia kauhukuvia tulevasta. Nyt olo on rauhalisempi. 485 kilometriä on vielä edessä. Nukkumaan. (vähän ensin Gulakia) 22:07

Tsiktsik jäi leiriin - 12.7.

Tsik-tsik gained back our campground. The arctic ground squirrel was named "tsik-tsik" by the Inupiat Eskimos on account of a call this little rodent makes when it is alarmed.

Onneksi kannoimme kanootin ja yhden mun säkin eilen. Luulimme illalla jättäneemme kanootin lähelle rantaa, mutta aamupäivällä kannoimme sitä vielä kilometrin. Kantomatka Duo Lakesin leiristä on 2,3 km ja maaston korkeus vaihtelee noin 14 metriä ylös alas.

Rinteen kiipeäminen kivistä polkua pitkin on raskasta. Kun samalla kantaa painavaa varustesäkkiä, alkaa nähdä mustia palloja. Tavaramme etenevät polkua pitkin noin 0,5 km/t.

Aamupäivällä heitämme yhden kevyen keikan ja etsimme samalla lopullisen vesillepääsypaikan. Se on joen pääuoma laakson itäreunalla. Viimeinen kilometri on vanhaa joen uomaa, välillä mukulakiveä, välillä pehmeää mutaa ja osin puroa. 

Takaisin leirissä syömme paistettuja perunoita ja pekonia. Sen päälle otamme reilut kahden tunnin ettoset.

Loput leiristä telttoineen lähtee liikkeelle neljän maissa. Siirtelemme nyssyjä muutaman sata metriä kerralla. Saa huilata, kun palaa hakemaan seuraavaa kuormaa. Laurilla on kaksi kuormaa ja minulla kolme vähän kevyempää nyssäkkää, mutta joudun kävelemään ja kiipeämään enemmän.

Nyt teltta on Snake Riverin joen rannassa ja sen kohina kuuluu telttaan. Ollaan ihan poikki. Klo 22:09. Nati. No Gulak.

Outoa hutinaa - 11.7.

Snow is nothing new even in Finland, but almost in the middle of July I think it is a bit too much.

Outoa hutinaa, sataa, mutta pisaraääni on kummallinen. Teltan ikkuna on lumen peitossa. Ulkona vuoret ovat valkoisia, minkä nyt räntäsateelta näen. Viritämme tarpin uudelleen teltan yläpuolelle ja saadaan tavarat suojaan.

Otan kassin kerrallaan teltan absidiin ja järjetelen tavaroita uudelleen. Olisi pitänyt virittää toinen kasseista sellaiseksi, että sitä penkomalla olisi pärjännyt pari ensimmäistä päivää. Nyt tavarat ovat hujan hajan eikä sade helpota penkomista.

Sade lakkasi ja tuuli tyyntyi.13:35

Teen gepsiin reittipisteen olettamaani paikkaan, jossa joen aloituskohdan pitäisi olla. Noin 1,3 kilometriä leiristä itään ja lähden tiedustelemaan huomista kantoreittiä joen varteen.

Tästä on ennenkin kuljettu. Polku on erottuu helposti muuten valkoisesssa maisemassa. Nousuissa kävelen liian reippaasti ja ohut ilma hengästyttää.

Riekko houkuttelee minua osan matkaa eteenpäin ja sen poikaset vipeltävät turvaan vaivaiskoivikkoon. Juttelen riekolle rauhoittavasti.

1,3 kilometrin kävelyn jälkeen näkyy kivinen, kuiva yhden jokihaaran uoma. Käännyn takaisin. Laskeskelen paluumatkalla, että tulemme kävelemään noin 20 kilometriä, ennenkuin kaikki tavarat ja kanootti ovat joenrannassa.

Ruokahuollossa olemme ryhdistäytyneet. Pidämme parin tunnin välein välipalahetken, ettei meidän vanhusten sokeritasapaino heittele liikaa. Fiilis on jännä.  Melonta ei ole vieläkään alkanut ja silti on opettavaista matkaa takana puolisen viikkoa.

Pidin jäljitinlaitettamme Sannaa päällä ja lähetin puoliltapäivin OK-viestin satelliitin kautta nettiin. Tietysti olen mennyt sekaisin, kumman nappulan takana on OK, ei melontaa tänään tai että tänään melotaan. No, kyllä tutut näkee netissä track-seurannassa, liikutaanko vai ei.

Aivotkin alkavat toimia: taisin keksiä kolmijalkaisesta leirijakkarastani vessajakkaran, vaikka en ole sitä vielä käytännössä kokeillut. Inhoan puskakykkimistä.

Sade alkoi uudelleen 14:47

GULAKissa olen jo päässyt Solzenizynin teksteihin. (Matkalukemiseni, tarkoitus oli ukea tätä kirjaa Uralin retkellä 2006, mutta silloin kirjaa ei löytynyt suomeksi mistään, no voi sitä täälläkin lukea.)

Aurinko.

Hetki sitten tuli hiljaisuus. Sade lakkasi. Joku lintu aloitti visertelyn ja nyt kuuluu jo hyönteisten pörinää. Aurinkokenno pääsee heti töihin, Lauri tekee tulet ja saadaan lämmintä ruokaa. 15:55

Ystäväni Janne Pyykkö harrastaa mm. Nuuksion ylängön järvien ja lampien ympärimelontaa. Kiertää järven rantoja pitkin ja järven muoto piirtyy gepsiviivana talteen. Piirsin meloen Duo Lakesin. Minua tervehti kierroksellani majava, läps! Kirkasvetinen pikku järvi. Sanna nakutti reittiä, toivottavasti Janne huomaa terveiseni. Meloimme vielä Laurin kanssa vuorotellen kameralle.

Keitimme isoja kanadalaisia perunoita, kypsyivät hetkessä ja maistuivat. Lihana oli pekonia, päälle cafe normal.

Illan ratoksi kannoimme kanootin lähelle Snakeriveriä. Kulki hyvin hartioillamme. Ylämäet olivat aika haastavia. Kyllä ohut ilma haittaa, vaikka joku kiipeilijätuttu sanoi, että ei tunnu missään alle 2 kilometrissä.

On hyvä mieli. Tänään on alkanut tapahtua teltassa lymyilyn sijaan. Teltassa  on ihana hiljaisuus. Sade ei ropise. Vielä vähän Gulakia ja natimaan. 21:58 Päivän eläimet: riekko, majava ja kotka.