Outoa hutinaa - 11.7.

Snow is nothing new even in Finland, but almost in the middle of July I think it is a bit too much.

Outoa hutinaa, sataa, mutta pisaraääni on kummallinen. Teltan ikkuna on lumen peitossa. Ulkona vuoret ovat valkoisia, minkä nyt räntäsateelta näen. Viritämme tarpin uudelleen teltan yläpuolelle ja saadaan tavarat suojaan.

Otan kassin kerrallaan teltan absidiin ja järjetelen tavaroita uudelleen. Olisi pitänyt virittää toinen kasseista sellaiseksi, että sitä penkomalla olisi pärjännyt pari ensimmäistä päivää. Nyt tavarat ovat hujan hajan eikä sade helpota penkomista.

Sade lakkasi ja tuuli tyyntyi.13:35

Teen gepsiin reittipisteen olettamaani paikkaan, jossa joen aloituskohdan pitäisi olla. Noin 1,3 kilometriä leiristä itään ja lähden tiedustelemaan huomista kantoreittiä joen varteen.

Tästä on ennenkin kuljettu. Polku on erottuu helposti muuten valkoisesssa maisemassa. Nousuissa kävelen liian reippaasti ja ohut ilma hengästyttää.

Riekko houkuttelee minua osan matkaa eteenpäin ja sen poikaset vipeltävät turvaan vaivaiskoivikkoon. Juttelen riekolle rauhoittavasti.

1,3 kilometrin kävelyn jälkeen näkyy kivinen, kuiva yhden jokihaaran uoma. Käännyn takaisin. Laskeskelen paluumatkalla, että tulemme kävelemään noin 20 kilometriä, ennenkuin kaikki tavarat ja kanootti ovat joenrannassa.

Ruokahuollossa olemme ryhdistäytyneet. Pidämme parin tunnin välein välipalahetken, ettei meidän vanhusten sokeritasapaino heittele liikaa. Fiilis on jännä.  Melonta ei ole vieläkään alkanut ja silti on opettavaista matkaa takana puolisen viikkoa.

Pidin jäljitinlaitettamme Sannaa päällä ja lähetin puoliltapäivin OK-viestin satelliitin kautta nettiin. Tietysti olen mennyt sekaisin, kumman nappulan takana on OK, ei melontaa tänään tai että tänään melotaan. No, kyllä tutut näkee netissä track-seurannassa, liikutaanko vai ei.

Aivotkin alkavat toimia: taisin keksiä kolmijalkaisesta leirijakkarastani vessajakkaran, vaikka en ole sitä vielä käytännössä kokeillut. Inhoan puskakykkimistä.

Sade alkoi uudelleen 14:47

GULAKissa olen jo päässyt Solzenizynin teksteihin. (Matkalukemiseni, tarkoitus oli ukea tätä kirjaa Uralin retkellä 2006, mutta silloin kirjaa ei löytynyt suomeksi mistään, no voi sitä täälläkin lukea.)

Aurinko.

Hetki sitten tuli hiljaisuus. Sade lakkasi. Joku lintu aloitti visertelyn ja nyt kuuluu jo hyönteisten pörinää. Aurinkokenno pääsee heti töihin, Lauri tekee tulet ja saadaan lämmintä ruokaa. 15:55

Ystäväni Janne Pyykkö harrastaa mm. Nuuksion ylängön järvien ja lampien ympärimelontaa. Kiertää järven rantoja pitkin ja järven muoto piirtyy gepsiviivana talteen. Piirsin meloen Duo Lakesin. Minua tervehti kierroksellani majava, läps! Kirkasvetinen pikku järvi. Sanna nakutti reittiä, toivottavasti Janne huomaa terveiseni. Meloimme vielä Laurin kanssa vuorotellen kameralle.

Keitimme isoja kanadalaisia perunoita, kypsyivät hetkessä ja maistuivat. Lihana oli pekonia, päälle cafe normal.

Illan ratoksi kannoimme kanootin lähelle Snakeriveriä. Kulki hyvin hartioillamme. Ylämäet olivat aika haastavia. Kyllä ohut ilma haittaa, vaikka joku kiipeilijätuttu sanoi, että ei tunnu missään alle 2 kilometrissä.

On hyvä mieli. Tänään on alkanut tapahtua teltassa lymyilyn sijaan. Teltassa  on ihana hiljaisuus. Sade ei ropise. Vielä vähän Gulakia ja natimaan. 21:58 Päivän eläimet: riekko, majava ja kotka.

Kahden vuoden unelma: telttaan räntäsadetta pitämään. Duo Lakes 10.7.

White mountaintops, hail & wind seen through our tent window. Finally at Duo Lakes. Our dream come true!? Flight to here was umm interesting.

On hyvä, että joku muu päättää, mitä tehdään. Kun seison kello kuusi aamulla tihkusateisessa Mayossa, olen tasavarma, että tänään ei lennetä. Illalla Beaverimme näytti voimakkaalta ja luotettavalta, mutta nyt aamulla se näyttää isoine ponttooneineen ilmaa huomattavasti raskaammalta lentokelvottomalta klimpiltä.

Kun lentäjämme, Derek Dinnan tulee rantaan tankkaamaan konetta, alkaa hirvittää. Tulee mieleen ne kerrat, jolloin olen ihmetellyt, kuinka lentokone ei osaa väistäää niin isoa tavaraa kuin vuori. Nyt ymmärsin. Se vuori on tietysti pilven sisässä.

Meitä ennen lähtee rannasta yksi isompi vesitaso. Nähtävästi lentäminen tällä kelilllä vuoristossa on normaalia. Kannamme tavarat rantaan ja Derek sitoo kanootin lentokoneen pontooniin. On sekä narua että räikkähihnaa, ei varmasti lepata.

Minut istutetaan etupenkille lentäjän viereen, Lauri istuu takana. Nuori poika kertoo minulle turvaproseduurit, että kuinka ovi avataan ja minkävärisestä laatikosta löytyy satelliittipuhelin. Rauhoittaa.

Tuulilasi on umpihuurussa. Lentäjä ojentaa minulle pyyhkeen ja pyyhimme lasin kirkkaaksi. Sisäpuolelta. Ulkopuoli on edelleen sateen sumentama ja koneessa ei näytä olevan tuulilasinpyyhkijöitä.

Yleensä matkustajat eivät kuule, mitä lentäjä ja lennonjohto keskustelevat. Nyt minulla on kuulokkeet korvilla ja kuulen juuri sen, mitä en olisi halunnut: "mennään katsomaan ja jos näyttää huonolta, palataan kahville." Se näytti hyvin huonolta, ei sitä minun mielestäni tarvitse lentää syvälle vuoristoon katsomaan. No, päätös ei ole minun. Istun kirjaimellisesti pelkääjän paikalla.

Matkaamme ensin jokiuomia pitkin vuoristoon ja vasta siellä ylitämme vuorijonon. Derek kerää korkeutta tekemällä pari kierrosta ennenkuin sujahdetaan kahden huipun välisestä solasta. Näitä sumu-täpärästi-kalliota-hipoen on hauska katsoa elokuvissa, ei yhtään kiva katsella sateenharmaan tuulilasin ja pyörivän potkurin läpi.

Normaalisti tämä lento kestää 70 minuuttia. Kun matka vaan jatkui ja Derek pahkeinen sanoi radioon, "It is rapidly detoriaiting", aloin etsiä gepsiä koneen mittaristosta. Duolakes 74 mailia. Ollaan siis Hämeenlinnan kohdalla Helsinkiin menossa. Lentäjä suunnistaa polvelleen viikatusta kartasta ja aina välillä hän kirjoittaa jonkun luvun kuulakynällä vasempaan käteensä. Nahkainen muistivihko.

Kun Derek viikkaa kartan kasaan, alkaa mieli rauhoittua. Kohta Derek sanoo, että Duo Lakes on "Just round the corner".Tullaan pehmeästi järvelle ja rantaan. Lento kesti tasan kaksi tuntia, jouduimme pilvien vuoksi tekemään aikamoisen lenkin.

Nyt ollaan Laurin kanssa kahden. Seuraava mahdollisuus päästä pois on runsaan kilometrin alempana noin 300 km päässä Peel Riverillä. Autotielle on matkaa 500 km.

Tihkusateessa Lauri saa aikaiseksi tulet tuoreista vaivaiskoivuista ja jokusesta kuivuneesta kuusenoksasta. Saadaan paistettua muutama muna mieheen ja keitettyä päälle kahvit. Istumme tarpin alla kun tuuli yhtäkkiä kääntyy 180 astetta ja voimistuu. Puuska romauttaa tarpin ja alkaa sataa kaatamalla. Käärimme tavarat tarppiin ja menemme telttaan mököttömään. Kokeilen radiota, FM/AM -alueilta ei kuulu mitään. Nukahtelen.

Äsken sade lakkasi. Kävin pissalla ja hain tarpin alta termospullon, jossa on lämmintä kahvia. Sade ropisee ja ryömimme makuupusseihin. Ympäröivien vuorten huiput ovat muuttuneet valkoisiksi, tähän alemmas sade tulee nyt rakeina.

Mayo Airport camping 9.7.

First time to everything: camping on an airport. Mayo & Black Sheep Aviation base.

Yukon River - Five Finger Rapids - Carmacs - Mayo ja pyöräilevät saksalaistytöt. Matka nytkähtää taas pykälän eteenpäin. No, runsaat 400 km. Aamulla pekoni-muna-aamiainen paikallisen aamun aikaan, Grizzlyllä Walmartiin ja vielä lyhyt turisteeraus kaupungilla. Poikkesimme Kanoepeoplessa varmistamassa, että kyytimme Mayoon on järjestyksessä. Kuulemma oli ja meidät luvattiin hakea hotellilta kolmelta. Olisin halunnut vielä lisäaikaa kaupunkiin tutustumiseen, mutta ei.

No, odotimme hotellilla tavarakasan päällä istuen tunnin. Onneksi noutajina oli kaksi herttaista rouvaa, kuski Rita ja Virginia, Ritan äiti, joka lähti matkaseuraksi.

Matkalla pysähdyimme katselemaan nähtävyyksiä, mm. Klondike-joen mahtavaa Five Fingers-koskea, jonka läpi mm. Virginian isä, joka toimi siipirataslaivan kapteenina, oli ajanut laivan monasti. "Keep to the left, keep always to the left." Oli kuulemma ajo-ohje. En laskiksi kanootilla.

Tankkasimme Carmacsissa, joka nyt muuttui  minulle historiallisesta nimestä oikeaksi kyläksi joen rannalla. Huimaa. Lounastauolla yhytimme kahvilassa kaksi saksalaista tyttöä, Martinan ja Monican. He olivat polkupyöräretkellä. Monica oli aloittanut retken Ushuaiasta joulukuussa 2009. Nyt he olivat palaamassa etelään jäämereltä. Meidän reissu kutistui aika marjanpoiminnaksi. Linkki Monican blogiiin.

 Ennen Mayoa näimme vielä yhden ruskea- ja yhden harmaakarhun. Kyllä niitä täällä liikkuu. En ollut varannut Mayosta etukäteen majoitusta, olin varma, että se jotenkin järjestyy. Saimme telttapaikan lentokoneiden vierestä kohtuulliseen 20 CAD:n hintaan. Vähän tuntui ahneuden maksimoinnilta: olimme juuri ostamassa melkein 3000 dollarin hintaisen lennon. No, maassa maan tavalla. Toisaalta emme antaneet kyydittäjille tippiä, oli tapa tai ei, he olivat myöhässä, ei siitä pitäisi palkita edes Kanadassa.

Teltta on OK ja alla pehmeä ruohomatto, mutta sataa. Viritimme tarpin, ettei ihan kaikki kastu. Herätys on kuudelta, että ollaan pakattuna ja valmiina lentoon klo 7.

Sateen ropinassa Laurin kuorsausta kuunnellen.

Whitehorse Yukon motel 8.7.

Our savior, Mr GrizzlyBear was our The Cab in Whitehorse. He took us to Yuokon Inn, closer to downtown Whitehorse & and helped us to go to Walmart for food shoppping. The best tourist information center in town.

Heräämisiä - kävelyä - paperityötä - shoppailua - jetlagia. Heräsin viideltä ensimmäisen kerran. Ruumiinkelloni on total sekaisin. Onneksi tänään on kaikki auki, vaikka on sunnuntai. Kävelimme motelliltamme KanoePeoplen toimistolle joen rantaan. Minulle - ei kävelijälle - matka oli pitkä, jatkossa päätin, että kuljemme pidemmät matkat taksilla.

Tapaaminen KanoePeoplen kanssa meni ok. Palvelu ei edelleenkään vakuuttanut. Heidän ehdottamansa kanootti ei vastannut alkuunkaan jokea, jolle olemme lähdössä. Heille tuntui olevan tärkeintä, että kanootissa on aukkopeite. "It is whitewater, you know." Kumpikaan meistä ei halua aukkopeitettä riesaksi. Onneksi kalustosta löytyi reilunkokoinen royalex-koskikaksikko. Varasimme sen. Melavalikoima oli surkea, olisi silti pitänyt ottaa omat melat mukaan. Allekirjoitimme sopparit ja maksoimme loput maksut.

Yukon Inn -motelliamme vastapäätä on The Real Canadian Superstore, haemme sieltä ekan satsin ruokaa. Valikoima ei oikein vastaa tarpeitamme. Etsin huomenna paikallisen Walmartin. Saimme sentään tuotua ostokset kaupan kärryillä motellille.

Unirytmi on ihan sekaisin. Pakko ottaa iltapäivänokoset. Motellin päässä oleva ravintola saa kelvata iltapalalle, emme viitsi kävellä keskustaan ruuan perään. Aika rasvaista tämä sisämaan ruoka, vaikka kalaa olikin.

Nyt sängyssä odottamassa unen tuloa. Laurin kuorsaus ei innosta minua kuorsaamaan. Luen vielä vähän Gulakia, joka minulla on matkalukemisena.

Päiväkirjamerkintä 7.7. illalla

Grizzly-Bear Cab saved us from the airport & found us a motel for the first night. Originally Gus Karpes, Kanoepeople, promised to meet us at the airport, but when our flight changed to later one, Gus told us, that your plane arrives after work hours, so we can´t come. Customer service the Kanoepeople way. I was really pissed off.

"Helsinki - Lontoo - Calgary - Whitehorse - Motel Casa Loma. Olihan lento! Riitta ja Tuula saattavat meidät kentälle ja matka Lontooseen menee hyvin. Heathrow on pullollaan ihmisiä, liekö menossa Olympialaisiin. Minulla on käsimatkatavaroissa kamerat ja muu elektroniikka, mm. aurinkokenno-akku -yhdistelmä, jota turvatarkastaja ei varmaan ole ikinä nähnyt, koska hän ottaa kassini sivuun.

Ennen minua on äiti ja kolme lasta kauko-idästä. Heidän lentolaukustaan löytyy pieni lelukaupallinen leluja ja ihan pohjalta lasten juomapullot, jotka ystävällinen tarkastaja takavarikoi. "No liquids." Ei tässä mitään, mutta kunnon englantilainen tarkastaja korvaa tekemänsä takavarikon ja pakkaa lelut takaisin kassiin. Tavarat turpoavat, kun ne otetaan kassista. Takaisinpanopalapeli kestää ja kestää.

Tuijotan murhanhimoisena turvatarkastuksen naapurikaistaa, jossa henkilökunta seisoo toimettomana, koska kukaan ei ole tullut heidän koneelleen häiriköimään. Heille ei tullut mieleenkään ottaa kassiani ja helpottaa naapurilinjan ruuhkaa. Eihän niin saa tehdä.

Tarkastajani katselee aurinkokennoa ihastellen, nyökkää ja pakkaa sen takaisin laukkuuni. Tähän kuluu se 20 minuuttia, jotka myöhästyimme Vancouverin lennon check-inistä. Portti ei ole kiinni, olisimme ehtineet koneeseen, mutta virkailija on sitä mieltä, että olimme hänen tiskiltään 20 minuuttia myöhässä. Hän lohduttaa, että vastuu ei ole meidän, vaan Supersaver oli myynyt meille liian tiukan vaihdon. Vaihtoaikaa pitää olla 1,5 tuntia, teillä on vain tunti ja varttti. Hän ei voi auttaa enempää, koska emme ole vielä Air Canadan lennolla, vaan tämä koskee edellistä BEA:n lentoa Helsingistä. Heidän (Finnairin) ei kuulemma olisi pitänyt hyväksyä meitä koneeseen.

Menemme BEA:n tiskille. Jokaisen luukun edessä on useita samassa jamassa olevia ihmisiä. Toiset totaalipaskiksessa, toiset coolina. Tällä kertaa valitsen Laurin neuvosta naispuolisen henkilön vastapeluiriksi. Kun pääsemme tiskille, asia järjestyy helposti. Pääsimme toiseen koneeseen. joka lähtee Vancouverin sijasta  Calgaryyn kahden tunnin päästä. Ehdimme siellä vielä Whitehorsen lennolle.

Odotushallissa huomaamme, että lentomme myöhästyy neljä tuntia. Myöhästymme jatkolennosta. Joudumme mahdollisesti yöpymään Calgaryssä. Ilmoitan muutoksen Riitalle, joka panee sen e-mailina eteenpäin Kanoe Peoplen Gus Carpesille, joka oli luvannut, että meitä tullaan koneelle vastaan.

Calgaryssa meille kerrotaan, että ehdimme Whitehorseen iltakoneella. Taas viesti Riitalle ja Riitta lähettää e-mailin Gusille. "Your plane arrives after hours - we can't come" oli vastaus. En voi kuvitella, että Erästelyn Arto tai kuka tahansa suomalainen eräyrittäjä vastaisi noin toiselta puolelta maapalloa tuleville asiakkailleen. Olin tyrimistynyt.

En ollut tajunnut varata majoituista etukäteen, koska uskoin tilaa löytyvän, varsinkin kun Kanoe People oli luvannut tulla vastaan.

Saavumme Whitehorseen 27 tunnin reissaamisen jälkeen klo 23 paikallista aikaa. Ennenkuin saamme tavarat ulos, on kaksi hotelli-shuttle-bussia lähtenyt tyhjin käsin kentältä. Nappaan jäljelläolevan taksin ja pyydän häntä odottamaan. Grizzly Bear Cab, tietysti.

Grizzly ei hätkähdä tavaroittemme määrää "this is a big car". Kaupungin hotellit ovat kuulemma viimeistä sijaa myöten täynnä, mutta hän tietää paikan. Kentän lähellä on Casa Loma -motelli. Aikamoinen rotankolo, mutta saamme huoneen. Ensimmäisestä kerroksesta ja vielä niin, että Grizzly pääsee oven eteen.

Ihana päästä nukkumaan.

Täällä mennään - Here we are

Spot-paikannin Sanna näyttää etenemisemme, Tästä linkistä pääset Spot-karttasivulle. Kun melomme tai vaellamme, laite lähettää sijaintimme kerran 10 minuutissa. Kun pidämme leiripäivän, kalastelemme tai olemme muuten vaan paikoillaan, lähetämme "Leirissä - At Camp" OK-viestin klo 12 paikallista aikaa, klo 22 Suomen aikaa.

Our Spot satellite GPS, Sanna tells you where we are at the moment. Link to the Spot map If we are not paddling, we will send a "Leirissä - At Camp" -message at 12 o`clock local time, 22 hours in Finland.

Tuliaisia karhulle

Sain tuliaisia karhulle vietäväksi. Kuulemma Karhuviinaa ei enää valmisteta, mutta sisua ja lippujuomaa annettiin karhulle vietäväksi. Kyllä se ton annoksen jälkeen miettii toisenkin kerran, kenen leiriin poikkesi.

Souveniers to the grizzly: finnish tar pastills & finnish booze distilled from grain or potetoes. Hopefully G likes them.

Riskit – tulehdukset

Tasavarmasti reissu on pilalla, jos hammasta särkee. Kävin maanantaina hampilääkärillä ja pari pientä reikää löytyi. Saan niihin lopulliset paikat perjantaina sopivasti ennen lähtöä. Normaalin lääkelaukun lisäksi pakkaan mukaan yhden v-pen kuurin. Sillä on hyvä aloittaa, jos on tarve.

Nothing makes life more miserable than tooth ace. Check your teeth & have some penissillin with you.

Matkakuumetta ja mielikuvittelua

"Formulakuskin tärkein ominaisuus on mielikuvituksen puute." Tämän sanoi oppiäitini mainonnan Great Lady Airi Hast, kun olin hänen toimistossaan opettelemassa mainosalalle. "Jos kuski osaisi kuvitella, miten mennään liki sadan metrin sekuntinopeudella ja mitä kaikkea silloin voi tapahtua", hän ei lähtisi ruutulipulta.

Minä taas rahoitan leipäni ja hullut seikkailuni myymällä mielikuvitustani. Se pahkeinen tulee mukaan myös muihin juttuihin, kuin työasioihin. Minulla on aamuyön horrostila, jolloin pystyn näkemään suunnitelmiani, kehittämään niitä ja valitsemaan parhaita vaihtoehtoja ajatuksen noepudella ilman fyysisen tekemisen hidastetta.

Nyt SnakeRiverExpedition tunkee tälle kaistalle. Nousen joka aamu unitilasta milloin sumuiselle Mayon lentokentälle, milloin etenen jokea pitkin ja yritän nähdä kynnyksiä ja muita virran kuoppia. Etsin polttopuita, uin kanootin kanssa pystysuorien kallioiden välisessä kanjonissa. Huolehdin ruuista, mietin, onko terävä kirveeni liian terävä. Voinko saada kiehuvan kalakeiton syliini ja polttaa itseni.

Olen selannut jokea kanadalaisista kartoista ja Google Earthista. Osaan joen aika hyvin ulkoa. Olen ottanut iltalukemisekseni Clausewitzin Sodankäynnistä. Silti joki ja sen haasteet ovat mysteeri. Matkasta tekee erikoisen sen yksisuuntainen tunneliluonne: kun menee toisesta päästä sisään, on pakko jatkaa, kunnes pääsee toisesta päästä pois. Vastaavia kokemuksia minulla on Atlantilta, tietyn pisteen jälkeen perille on lyhin matka. Takaisin ei voi kääntyä.

Pakko lyödä viimehetken palasia lukkoon: pakkaan ja punnitsen tavarani huomenna sunnuntaina. Maanantaina ajan Forssaaan Lauri Salaman luo ja tsekkaamme yhdessä varusteemme. Jos Laurin tavarat ovat kunnossa, otan ne mukaani. Tarkoitukseni on tsekata matkatavarat lennolle jo perjantaina. Lauantaiaamuna herätys on neljältä. En halua enää silloin hermoilla mistään muusta kuin että olen ajoissa kentällä. Muuten jää viimeisen yön nukkuminen vähiin.


Tietysti tässä on vielä se yrittäjän autuus: pitää tienata loma-ajan vapaa tekemällä kuukauden työt etukäteen. Mitään ei voi jättää kesken. Keskeneräiset tekemiset tulevat retkellä vainoamaan uniani teltassa. Se ei käy. Retkellä pitää voida keskittyä retkeen.

Huh - vähän helpotti.

Riskit – vesimäärä

Virtaama tämän kevään tulvahuipusta Juhannukseen. Vesimäärä on tietysti oleellinen retken onnistumiselle. Tällä hetkellä näyttää, että vettä ei ainakaan ole liikaa. Snakeriverillä ei ole mittapisteitä, mutta Peelriverillä on parikin paikkaa, tämä mittapiste on lähempänä vuoristoa ja ylempänä sitä kohtaa, jossa Peel- ja Snariver yhtyvät.

Jos vettä on liikaa joudumme varmasti ohittamaan kapeat kanjoniposuudet maitse. Siihen olemme varanneet aikataulussa muutaman päivän.

Jos vettä on liian vähän, se voi hidastaa menoa monella tapaa. Alkumatkalla vpoimme jotua uittamaan kanoottia köysillä rannastakäsin, jos vettä on vähän. Väisteltäviä kiviä on vähällä vedellä enemmän.

Lisäksi johinkin kohtiin voi  vähällä vedellä muodostua hankalia könkäitä (putouksia), joita on väisteltävä. Lisäksi joen palmikko-osuudet, joissa virta jakautuu useampaan haaraan, hidastavat jos osumme liian matalaan haaraan.

Kuvan yhtenäinen sininen viiva kertoo virtaaman. Katkoviiva on pitkän ajan keskiarvo. Punainen viiva kertoo vedenkorkeuden. Kun virtaama puolittuu, veden korkeus vähenee vajaan kolmanneksen. Lähinnä kaavio kertoo, että tilanne näyttää meidän kannaltamme hyvältä. Tietysti kovat sateet voivat muuttaa tilanteen nopeastikin.

Peelriverin tämän hetkinen virtaama - n. 250 m3/s - on liki sama kuin Kymijoen Pernoolla juuri nyt.

Waterlevel looks OK to me. Propably locals would know better. At least, when we get to Whitehorse, we will get more accurate information from Kanoe People.

Riskit – pitää pyytää apua – Sanna auttaa

On hyvä, jos omaiset voivat seurata reissua ja nähdä, että matka etenee suunnitellusti. Ihmelaite tähän Spot on gps. Se lähettää reittipisteitä satelliitin kautta nettiin Googlemapsiin. Reittisivun linkki on tässä. Vielä siellä ei ole mitään, mutta tarkoitukseni on kokeilla laitetta täällä Suomessa.

Jos tulee hätä, laitteen voi käynnistää lähettämään hätäkutsua ja sijaintiamme. Viranomaiset saavat hätäviestin ja ryhtyvät toimiin. Tätä napulaa ei paineta, jos hyttynen puree.

Laitteen voi lisäksi ohjelmoida lähettämään "kaikki hyvin" -viestin. Tarkoitus on sopia etukäteen tietyt etapit, jolloin lähetämme tuon viestin. Lähinnä, kun olemme ohittaneet etukäteen hankalaksi arvioimamme taimuuten merkittävän kohdan retkellä.

Mitä maksoi? Laite maksoi n. 140 euroa ja vuoden karttalisenssi ja laajennettu hätäkutsulisenssi toisen mokoman. Silti palikka tuli halvemmaksi kuin satelliittipuhelin vuokrattuna. Ja laitteesta on hyötyä tulevaisuudessa muillakin reissuilla. Laitteen aktivoiminen netissä oli hankalaa, onnistui vasta kolmannella kerralla.

Laite piti nimetä.Annoin sille tyttäreni mukaan nimen Sanna. Sanna on ollut kaikkien purjeveneitteni nimenä ja tuonut hyvää onnea matkoilleni.

Instead of renting satellite phone, I bought Spot Satellite GPS Messenger. It is useful even after this expedition. I named it Sanna after my daughter´s name. When I had sailboats, they were also named after Sanna.

Riskit - Tunne vastustajasi

Google on uskomaton työkalu retken suunnitteluun. Kun ensin merkitsee joen huolellisesti Google Earthiin, niin sen jälkeen ohjelma näyttää joen yksityiskohtaisen profiilin ja pieni nuoli näyttää, missä kohtaa ollaan kartalla.

Olen sijoittanut kartalle aikaisempien reissujen blogeista keräämiäni kommentteja hankalista paikoista ja arvioiduista päivämatkoista. 100 km lähdöstä on ehkä hankalin paikka. Ensin on kivinen, isoaaltoinen osuus ja sen jälkeen joki pusertuu kallioiden väliin. Paikan voimme tarpeen tullen ohittaa maitse.

Kun joki tulee ulos vuoristosta, on 150 km kohdalla loppufinaali, useamman kilometrin pituinen koskiosuus, jossa joku hankala kohta suositellaan ohitettavaksi liinaamalla eli uittamalla kanootti rantaa pitkin kävelleen jaköysillä auttaen.

Oheisessa kuvassa matkantekoon Snakeriverin osalta kuluu 7 matkapäivää. Olemme varanneet retken tähän osuuteen 16 päivää ja Peelriveriin viisi. Noin 45 km päivämatkat tuntuvat aika paljolta, joten oletettavasti matkapäiviä tulee enemmän, ehkä kymmenen. Alkumatkasta mielenkiintoinen maisema varmasti hidastaa etenemistä. Kun tullaan ulos vuoristosta, joki muuttuu helpommaksi ja varmaan päivämatkoja voi silloin pidentää. Valoa riittää melkein läpi vuorokauden.

Tässä vielä linkki Google Earth -näkymään. Toivottavasti toimii.

Google is unbelievable tool! I drew quite detailed route on the Snakeriver & Google calculates a river profile. Link to Google Earth -view. I hpe it works.

Hiekkatietä 600 kilometriä.

Suomalaisten sorateiden syntytarina menee näin: ensin karkaa lehmä, perässä juoksee piika ja hakee lehmän kotiin. Syntyy polku. Lopuksi tulee TVH (Destia?) ja lanaa polun leveäksi. Yuokonissa kuuluisa Dempster Highway on syntynyt vanhan koiravaljakkoreitin pohjalle.

Pissatauko Dempster Highwaylla. Foto Lauri Salama.

Tässä on Dempster Highwayn lossi (Kiitos Google Streetview). Jos kaikki menee hyvin tapaamme Kanoe Peoplen auton lossilla elokuun ensimmäisen päivän aamuna. Meillä on 21 päivää aikaa meloa 300 kilometriä Snakeriveriä ja perään 200 kilometriä Peelriveriä. Tästä lossilta ajamme ensin Fort MacPhersoniin pesulle ja sitten hurautamme soratietä 600 kilometriä Dawson Cityyn.

Tulee mieleen kesän 2006 reissu Uralille. Soratietä sielläkin. Pissatauko epäluotettavan sillan kohdalla, jonka ohitimme joen kautta. Foto Mario Ewerbeck. Joku näissä syrjäisissä kolkissa viehättää tai ainakin vetää puoleensa. Minä olen takimmainen kaveri punaisessa takissa.

Dempster Highway v.s. Russian graveroad in Ural on a trip to Kozhim River in 2006.

Ihan vielä ei jännitä, silti aina välillä perhonen lehahtaa mahassa.

BlackOutSpeakOut

Tulee seurattua retkikohdemaan melojien tempauksia:

Osui silmiini kanadalainen ympäristökampanja, jossa meidän kaikkien melojie oppi-isän Bill Masonin tytär, Becky Mason on myös mukana. Yritykset, myös Beckyn firma, ottivat nettisivujensa etusivuksi tämän saman mustapohjaisen julistuksen. Aika tehokasta. Lisäksi on mahdollisuus vaihtaa Facebook-kuva oheiseksi.

Vaikka Kanadassa riittää lääniä moninkertaisesti Suomeen verrattuna, niin sielläkin ovat vastakkain luontoarvot ja teollisuus sekä poliitikkojen suhtautuminen niihin.

Ensi kerralla iloisempia blogimelontoja.

Suomea ristiin rastiin – Kanadan metsissä.

Olen reissujani suunnitellessa mitoittanut matkoja ja jokia Suomeen. Se antaa hyvän perspektiivin retkeen. Nyt se on vieläkin helpompaa, koska Helsinki ja Whitehorse ovat käytännössä yhtä kaukana pohjoisnavalta. (Kiitos Googlelle kartoista.)

 Ylempi valkoinen neliö on Suomen kohdalla, alempi palanen Kanadassa, Yukonissa.

Suomeen suhteutettuna tulemme reittilennolla Vainikkalaan (Whitehorse). Sieltä Kanoe People vie meidät autolla n. 410 km Iisalmen ohi Kiuruveden suntaan (Mayo). Seuraavana aamuna klo 8 Black Sheep Aviation & Cattle Co. Ltd:n Beawer-vesitaso lennättää meidät n. 280 km koilliseen, Kuusamoon (DuoLakes).

Kuusamosta alkaa melonta. Melomme kolmen viikon aikana 500 kilometriä Pelkosenniemelle (300 km Snakeriveriä ja 200 km Peelriveriä Dempster Hwy:n lossille).

Lossilta saamme autokyydin, noin 600 kilometriä Pietarsaareen (Dawson City). Tutkailemme kullankaivajien kaupunkia pari päivää ja sitten hyppäämme bussiin ja köröttelemme 500 kilometriä lähtöpisteeseen Vainikkalaan (Whitehorse).


Retken profiili eroaa vähän Suomesta, meillä ei ole järviä, joiden pinta on 1200 metrissä eikä maanteitä, jotka kulkevat 1300 metrissä. Ja muutenkin maisemat on aika mäkisiä. Luonnonrauhaa pisaa, sillä Yuokinin osavaltiossa on n. 36 000 asukasta, joista 26 000 asuu Whitehorsessa. Asukastiheys on 0,07 asukasta neliökilometrillä.



Our journey put on the map of Finland. Green=by car/bus, blue=paddling, yellow=by plane. There is a small adjustment: actually Whitehorse and Helsinki, my hometown is on the same latitude 60 deg North. On this map the starting point is about 50 miles north and some 150 miles east from Helsinki. Otherwise the route wouldn't fit within Finland (white border).

Musta hetki.

Lauri soitti ja kertoi, että Askon vaimo on sairastunut äkillisesti ja vakavasti.

Kun aloitin tämän ennakko-blogin, ajatuksena ei ollut näin vakavat tilanteet.

Lähetin Askolle tekstarin ja toivotin voimaa ja jaksamista hänelle ja hänen vaimolleen.

Tapasin Askon vaimon Taiteden yönä 2010, kun hän ja Laurin vaimo tulivat meitä vastaan Finlandia-talon rantaan. Emme päästäneet rouvia Taiteiden yön hulinaan, vaan otimme heidät mukaan kanootteihin ja meloimme yhdessä Kaisaniemen puistoon, missä automme olivat. Molemmat rouvat suhtautuivat huvittuneesti meidän inkkarileikkeihin. Ymmärsivät.

Mitä tämä merkitsee retkellemme? Lauri ja minä päätimme, että hanke etenee. Tietysti toivon, että kaikki päättyy vielä hyvin.

Mielessä on sekavia ajatuksia. Askoa en osaa auttaa. En ole uskonnollinen siinä mielessä, että hakisin jonkun korkeamman apua. Silti uskon, että asian ajatteleminen auttaa ja ehkä tukee Askon perhettä.

Nyt on suunnitelmissa seesteinen hetki. Mitään ei pidä päättää juuri nyt. Tarkoituksemme oli seuraavan kerran tavata kesäkuun alkupuolella ja käydä läpi lähinnä retken sisältöön, varusteisiin ja työnjakoon kuuluvia asioita.

Nyt toivon, että huonojen uutisten pohja on saavutettu ja seuraava muutos on ylöspäin.

Tulee mieleen vanha ajatukseni retken suunnittelusta: mitä tarkemman suunnitelman tekee, on hahmottanut sen vaihtoehdon, joka ei toteudu.

Riskit - karhun kohtaaminen

Itseasiassa tämä kuva on karhun kohtaamisesta joella.
Se juoksi hetken aikaa rinnallamme, mutta sitten panimme kanoottiin vauhtia ja karhu kyllästyi.

Mitä karhu tekee, kun se tapaa minut joella? Todennäköisesti en edes huomaa, kun karhu lähtee omille teilleen huomattuaan minut. Tietysti olen tutkinut karhun ja ihmisen kohtaamisen aiheuttamia vakavia havereita Pohjois-Amerikassa. Yllättävän usein ihminen pääsee hengestään kesyn, tarhassa olevan karhun käsittelyssä (allaolevien karttojen siniset täpät). Löysin Wikipediasta oheisen kartan, jossa on kuvattu eri karhulajien aiheuttamat kuolemantapaukset Pohjoi-Amerikassa 1900-luvulla. Vasemmanpuoleisessa kartassa punainen x on meidän retkemme sijainti.

Miten minun käy, jos joudun karhun hampaisiin? Karhu suhtautuu minuun kuin roskikseen tai haaskaan, olen karhun ruokaa. Nam, karhu alkaa nakertaa minua. Siinä vaiheessa tuskin leikin kuollutta, vaan annan karhulle turpiin kaikin keinoin. Karhun ampuminen hengiltä on tietysti hyvä ratkaisu minun kannaltani, mutta kuten sodissa muutenkin, voitokas taistelu menee harvoin niin kuin kenraalit sen sunnittelevat. Jos karhu ei kuole heti, minua nakertaa ja kynsii runsas 300 kiloa äkäistä karhua. Jos hyvin käy, jää nilkkaan toimiva akillesjänne, että voin nilkuttaa joelta kotiin. Kuvan nakerrukset on aiheuttanut jääkarhu, joka käy tavallista karhua hanakammin piffin kimppuun.

Voinko hätistää? Ainoa lohdullinen keino lähikontaktissa on pippurisumute. Siinä vaiheessa, kun pahanhajuinen karhun hengitys täyttää teltan, on aikaa harrastaa kaikenlaisia pelastautumisia, pippurisumute on yksi niistä. Jos joudun sitä käyttämään, niin varmaan kerron, jos se toimi.


Ettei ihan menisi yöunet, niin turvaudun koeteltuun konstiin: todennäköisyyslaskentaan. Kolusin lisää Wikipediaa ja löysin Snakeriverin seuduilta, Yukonin ja Northwest Territories -alueelta viisi tapausta vuosilta 1932-2006. Noista kaksi oli suoranaisia retkeilijöiden kohtaloita, muissa tapauksissa kyseessä oli asutun mökin läheisyydessä tapahtunut karhun kohtaaminen.


Uskon, että selviämme karhuista puhumalla. Äänekäs puhe auttaa karhua huomaamaan meidät hyvissä ajoin. Yleensä tällaisissa kohtaamisissa karhu lähtee omille teilleen. Ongelmat syntyvät, jos karhu kokee tulleensa yllätetyksi tai jos leirimme ruuan tuoksu houkuttelee sen luoksemme. Ruuat voi pakata karhunkestäviin päniköihin ja hinata pänikän puuhun. Tämä ei estä karhua tulemasta leiriin, mutta ehkä pelastaa loppumatkan ruuat.

Snakeriver ei ole karhuja kiinnostava lohijoki.

 

Pakboat ei onnistu!

Tarkoitus oli hankkia reissua varten Pakboat. Pakboatin valmistaja Alv Elvestad olisi pannut sen jenkeistä/Kiinasta postiin ja olisin noukkinut sen Whitehorsesta. Vaan ei onnistu. Pitää maksaa tullit ja vatit, jotta saa kanootin ulos, koska en tuo sitä tullessani. Ja sitten joutuisin maksamaan uudet maksut Suomessa. Ei hyvä. Tässä, mitä paikallinen viranomainen sanoo (punainen teksti):

I tried to get a Pakboat from U.S. to Canada without paying any taxes. I´m takinng it back to Finland & there I have to pay customs&taxes anyway. Can't do it, said my friends in Whitehorse.

What you can bring with you

As a visitor, you can bring certain goods into Canada for your own use as "personal baggage". Personal baggage includes clothing, camping and sports equipment, cameras and personal computers. It also includes vehicles, private boats and aircraft.

You must declare all goods when you arrive at the first CBSA port of entry. Border services officers do conduct examinations of goods being imported or exported to verify declarations. If you declare goods when you arrive and take them back with you when you leave, you will not have to pay any duty or taxes. These goods cannot be:

• used by a resident of Canada;
• used on behalf of a business based in Canada;
• be given as a gift to a Canadian resident; or
• disposed of or left in Canada.

Mutta paikallinen kontaktini Kanoe Peopleen, Gus Karpes kertoi, että ovat yrittäneet koottavilla Ally -kanooteilla, mutta ei  onnistu.

Lentoliput ostettu

Enää en malttanut odottaa, vaan ostin meille liput. Hinta oli satasen per nuppi arvoitua halvempi, kun fiilasin lähtö- ja tulopäiviä. Nyt saan lähetettyä Kanadaan tarkkoja tietoja aikataulutoiveistamme autokuljetusten ja puskalennnon suhteen. Edullisin ja muutenkin helppokäyttöinen lentolippujen hakukone oli  Skyskanner. Muutamalla kympillä sai vakuutuksen, jolla voi peruuttaa matkan lääkärintodistuksella, jos joku meistä sairastuu niin, ettei pääse matkaan. Blogin Check-list -sivulla on lisää tämän hetken suunnitelmista.

Kuvan saa klikkaamalla isommaksi ja luettavaksi.

We bought the flight-tickets. We arrive at Whitehorse in the evening of the 7th of July. Click the picture to get it readable.

Nyssykät reittilennolle

Mun kollit Uralin reissulle: ylhäältä alas:
käsimatkatavarat, varustesäkki ja alimpana koottava Pakboat.

 

Tarkistin vielä kerran matkatavaroiden rajoitukset.

 

Yritin löytää rahtikuljetusta edes osalle tavaroita, mutta se meni tosi hankalaksi. Kanadaan, johonkin isoon kaupunkiin tavar aolisi vielä tullut suht kohtuuhintaan, mutta loppumatka Whitehorseen olisi maksanut liki tonnin. Plus olisi pitänyt itse tulliselvittää kamat. Huh.

Ylipainomaksu on tällä hetkellä edullisin vaihtoehto.

• Koneeseen mukaan 8 kg. Turistiluokka, kotimaanlennot, lomalennot ja lennot, joissa vain yksi matkustusluokka: yksi laukku, jonka ulkomitat ovat enintään 56 x 45 x 25 cm ja enimmäispaino 8 kg.

• Ruumaan yksi laukku, 23 kg
  Ase on yksi laukku, täällä tarkemmin: >>>

• Useamman lentoyhtiön lennolla peritään ylipainomaksu lähtöselvittävän lentoyhtiön tariffien mukaan.

• Finnairin perimät maksut Amerikan lennoilla: 50* / 60 / 80 euroa

* Edullisin hinta voimassa maksettaessa ennakkoon verkossa. Seuraavaksi edullisin hinta on voimassa, kun palvelu maksetaan etukäteen joko matkatoimistossa tai Finnairin puhelinpalvelussa. Korkein hinta on voimassa silloin, kun palvelu maksetaan lentokentän palvelupisteessä.

Näyttäisi siltä, että lähdetään Helisngistä British Airwaysin tai Air Canadan lennolla