27. elokuuta 2012

Täpärästi ennen Isoa Kanjonia - 17.7.


The middle of the Big Canyon. Carrying gear & canoe using left side is not a big deal as long as you have about 45 meters of rope to rig to the slope for climbing.

Tulimme isolle kanjonille, joka on tällä vedellä ohitettava maitse. Päivän saldo 15 km.

Aamu alkoi hitaasti. Sataa ja kylmyys ottaa päähän. Vetkuttelemme aikamme, mutta lopulta lähdemme. Virta on todella vauhdikasta 10-13 km/t.

Odotamme isoa kanjonia ja epäilyttävän mutkan kohdalla menemme maihin ja kiipeämme töyräälle tähystämään.

Yhden turhan hälytyksen jälkeen näemme kanjonin. Olemme vaan rantautuneet joen väärälle puolelle.

Teemme huolella melontasuunnitelman, jonka avulla pääsisimme rantautumaan ennen kanjonia joen vasemmalle rannalle. Yortys onnistuu, mutta melominen poikkivirtaan kiivaassa vedessä on jännää. Turhia toleransseja ei jää.

Kanoottimme oikealla keskellä.
Our canoe on the middle right
Kiipeämme töyrään päälle ja kauhistelemme kanjonin. Löydämme hyvän polun tavaroiden ja kanootin kantamiseen kanjonin ohi. Noin 300 metrin kantomatka ehkä 15-metrisen mäen yli. Alussa jyrkkä hiekkarinne, loppumatka loivaa ja lopussa jyrkkää alamäkeä.

Lauri tekee maukkaan kinkkurisoton.

Nyt teltassa - ei kuulu sateen ropinaa. Taustalla pauhaa kanjonin koski kuin iso teollisuuslaitos.

385 togo, 663 m. 2213 Nati + Gulak.

P.S. Söin risoton Riitan minulle pakkaamilla puikoilla. Lauri tyytyi lusikkaan.

2 kommenttia:

  1. Oliko varasuunnitelma minkälainen, jos virta olisi ollut liian vahva ja vienyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos emme olisi päässeet ennen kuvan keskellä olevaa kuohaa joen vasemmalle rannalle, olisi kuohan jälkeen ollut vielä mahdollisuus päästä ison kuohan akanvirtaan tai sitten keskellä olevan kivikentän vasemman kärjen taakse. Oli meillä silti sen verran toleranssia, ettemme joutuneet uittamaan kanoottia takaisin ylemmäs virtaan, jolloin olisimme saaneet lisää tilaa toimia. Virran nopeus oli luokkaa 13-15 km/t, joten 50 metrin ylityksen aikana valuimme sata metriä alaspäin. Kyllä tää niin mietittiin, että kanjoniin ei jouduta. Tää oli aika tarkka paikka, se on myönnettävä. Hyvällä tuurilla kanjonin olisi ehkä voinut selvittää, jos sinne olisi joutunut kanootilla. Uimalla - huh.

      Poista