30. elokuuta 2012

Snake River Chilkoot Pass – 18.7.


 We name our climbing  Snakeriver Chilkoot Pass after the famous gold-rush climbing.
Nimeämme nousun Snakeriver Chilkoot Passiksi kuuluisan kultaryntäyksen kanjonin mukaan.

Päivä alkaa jatkuvalla sateella. Vasta iltapäivällä päästään siirtämään loppuja tavaroita. Ensin viemme kanootin.

Kanoottia ja leiriä lukuunottamatta tavarat ovat kanjonin toisella puolella. Teimme neljä reissua. Ensin köyden avulla jyrkkää sorarinnettä 45 metriä ylös (Laurin 25-metrinen köysi ja minun 20-metrinen heittoliina). Sen jälkeen nyppylän yli ensin loivaa polkua ja sitten jyrkempää töyrästä joen rantaan.

Teemme taljan. Lauri on kanootin keulassa ja minä ylärinteessä. Kiskaisemma kanooottia aina ptäkän eteenpäin ja talja estää sitä ja Lauria liukumasta alaspäin.

Jyrkkään nousuun on paras kolmen pysähdyksen taktiikka, muuten loppuu henki. Takaisinkävely hoituu sekin kolmella huililla. Istumme mättäällä ja katselemme komeaa vuoristomaisemaa.

Kuvasimme kukkia ja höhliä maaoravia, jotka sirkuttivat meille. Itseasiassa varoittivat kavereitaan meidän läsnäolosta.

Kanjonin jälkeen virta jatkuu vauhdikkaana, putoamme edelleen, nyt 5 m/km. Vajaan päivän saldoksi tulee 30 km.385 km to go.

Iltapalaksi teemme minestrone-pussikeittoa, johon lisäämme pari kuksallista makaronia.

Nyt hyvissä ajoin nukkumaan, kello tulee juuri 21.
Osallistu ja ällisty: Snake River Road Show

2 kommenttia:

  1. Inuk-melojaa hämmästyttää tuo köysien määrä. Kuinka monta metriä ja litraa sitä olikaan mukana?

    (olen kai jotenkin lukihäiriöinen, koska en meinaa selvitä sivuston kirjainkoodeista... nyt näköjään onnistuin)

    VastaaPoista
  2. Köysiä ja naruja oli matkassa n. 100 metriä:
    - mun OldTown -heittoliina, 20 metriä 8 mm narua, menee noin 15x30 cm:n pussiin. (kuvassa keltaoranssi)
    - Laurilla oli 25 metriä 6 mm paksua narua (kuvassa mustavalkoinen)
    - lisäksi oli 10 ja 15 -metriset 8 mm joustavat vuorikiipeilyköyden pätkät, joilla sidoimme tarpin tolpan ylös ja joita käytimme taljoina, kun hinasimme kanootin ylös rinnettä
    - ja vielä noin 30 metriä 4-5 mm:n naruja 3-5 metrin pätkinä, näillä pingoitimme tarpin alapään. Nämä pikkunarut veivät tilaa 30x30x5 cm:n pakkauksen = suunilleen sama tila, jonka tarppi vie

    VastaaPoista